Pienten mieli ja hyvinvointi, osa 2:
Mikä pikkuisen mielen hyvinvointiin vaikuttaa?
Pienellä on aina syynsä tuntea mitä tuntee ja olla sellainen kuin on...
Pikkuisille tunteet, kuten pelko, sekä niiden tunnistaminen ja käsittely, ovat suuria juttuja. Pohtiessa aihetta pienten näkökulmasta, löysimme muutamia omakohtaisia ajatuksia...
Monesti varsinkin bileissä ja foorumeilla, tulee fiilis että kaikilla on jo joku. Ja vaikka on yksin ajatusten ja pelkojen kanssa, eikä uskalla puhua, koen tärkeäksi että näistä täytyy puhua ja pikkuneuvola on täydellinen paikka tähän. Monet pienet on herkkiä ja jos ei uskalla ilmaista pienuuttaan, tai niinkuin minun kohdalla ei vain ole ketään kenen kanssa esim leikkiä, niin helposti pelkojenkin kanssa jää yksin tai niitä vähättelee, joko itse tai muut. Harmikseni olen huomannut, että todella monet isot vähättelee pienten tunteita, eikä usein yritä edes ymmärtää.
Toinen inhottava juttu on mt- asioista tietämättömät. Olen saanut kuulla, että koska mulla on perhe niin enhän mä ole yksin. Olen myös yhdistyksessä aktiivi ja mulla on kinkyjä kavereita, joiden kanssa voi olla sellainen kun on. Nämä on totta, en sinänsä ole yksin, mutta pieni minä ei ajattele asiaa ihan niin yksinkertaisesti. Pieni minä on yksin ja yksinäinen, jolla on pelkoja siitä, että ei saa toteuttaa itseään tai ei tule ymmärretyksi..."" - PEIKKO
""Tähän aiheeseen on varmasti jokaisella pienellä omat kokemuksensa sanottavanaan. En usko, että pelot olisi tuntemattomia kenellekään pienelle. Mulla on tullut kanssa tosi paljon pelkoja vastaa, kun pikkuisen minän olen valloilleen päästänyt. Sieltä on löytynyt tosi paljon yksinäisyyttä, hylätyksi tulemisen pelkoa ja vanhoja traumoja hylätyksi tulemisesta. Olen päässyt pienessä mielessäni syvälle siihen olotilaan missä koen olevani pieni Kaisla 5v., joka olin oikeasti viisivuotiaana. Ja siihen tunteeseen, missä koin olevani aivan yksin tyhjyydessä ilman ketään kenen luo voi mennä kun on paha olla, ilman ketään kuka pitäis huolta ja hoivais tai ottaisi syliin, kun on vaikeaa. Ilman kannustusta ja tukea, apua ja hyväksyntää.
Olen kokenut uudestaan niitä tunteita ja yllättynyt siitä, miten vahvasti ne on edelleen aktiivisia siellä pienessä mielessä ja miten paljon ne pelot vaikuttaa siihen, miten aikuinen minä toimii arjessa. Olen alkanut pikkuhiljaa rakentamaan sinne tyhjyyteen turvapaikkaa, sille pienelle Kaislalle. Sellaista, missä sen on hyvä olla ja se kokee olevansa turvassa. Sellaista paikkaa, missä ei tarvitse pelätä. Siellä Kaislan on hyvä olla yksinkin, siellä Kaisla hallitsee. Sinne pääsee vaan ne, ketä Kaisla sinne valitsee milloinkin päästää. Sinne ei pääse kummitukset ja möröt. Välillä ne kuitenkin tulee hakkaamaan ovia ja ikkunoita, joskus tosi kovaa, niin ettei niiltä saa rauhaa.
Siinä kohtaa se ulkopuolinen apu ja tuki on tärkeää. Silloin tämä pieni tarvitsee ympärilleen niitä ihmisiä, jotka tukee, auttaa ja ymmärtää. Silloin vertaistuki, on vertaansa vailla. On tärkeää, että on muita pieniä, jotka muistuttaa siitä, että useimmilla pienillä ne pelot on vastaavia ja kaikki kamppailee niiden kanssa ja niistäkin selviää. Kaikkien isojen olisi oleellista myös ymmärtää, tai ainakin hyväksyä se oleellinen osa pikkusen kanssa olemista, että se tuo mukanaan niitä pelkoja ja niiden kanssa pitää olla kärsivällinen.
Pienet on siitä mahtavia, että pikkuis -tilassa ollessa, ollaan niin mahdottoman avoimia ja omia itsejämme puhtaimmillaan, että sitä pitäis kunnioittaa. Se pitäis ottaa vastaan suurena luottamuksen osoituksena, sitä pitäis kohdella varoen ja ennen kaikkea ottaa vakavasti ne pelot. Pienet haluaa olla ja tulla rakastetuksi, hoivatuksi ja välitetyiksi. Pelkojen hyväksyminen on osa sitä välittämistä."" - KAISLA
""Mulla on ollut paljon mörköjä ja ahdistunut oon aina jossain määrin, mutta oon myös oppinut hallitsemaan sitä. Tämäkin siis pelkää mörköjä, vaikka persoonasta ei ehkä uskoisi. Mulla pelot liittyy siihen, että mikä on sallittua ja mikä ei. Mikä on sellainen tunne, joka saa olla ja mikä taas ei saa olla olemassa? Vois luulla että tunteet on sallittuja mutta minäpäs se soimaan itseä niistä. Tämän mä olen oppinut jo kauan sitten, kun piti "olla ihmisiksi" tai kasvaa äkkiä aikuiseksi. Oli helpompi vain kieltää tai piilottaa omat tunteet mieluummin kuin tuoda niitä julki ja katsoa mitä tapahtuu. Pieni minä tekee tätä yhä, kovasti yritän harjoitella olemaan avoin ja rehellinen tunteista. Aina se ei ole helppoa.
Tuon tunnepuolen takia pieni minä pelkää sitä, että on jotenkin liikaa tai liian vähän. Oletan ja ajattelen ihmisten puolesta päässäni mitä mieltä ne on ja sitten pelkään sitä, että se onkin totta. Esim. "Vaadin taas liikaa tai oon varmasti liian roikkuva..", kun todellisuus on vaan toimivan pikkuis -suhteen toivomista ja se vaativana olo on tavallista keskustelua jne. Pienet aivot on sitä mieltä, että parisuhteen rakentaminen, keskustelu ym. on väärin, koska "ei ole oikein kertoa tarpeistaan" ja kaikki muut sataviiskyt plus -miljoonaa erilaista syytä.
Mä pelkään myös yksin olemista koska silloin mulla on aikaa olla omien tunteiden kanssa. Se ahdistaa kun on oppinut, että osa tunteista on sallitumpia kun toiset. Näitä vähemmän sallittuja on myös siis esim. ikävä ja läheisyyden tarve. Yksin ollessa "sallimattomat" tunteet tulee pintaan ja sitten on ihan väärä olo ja ettei saisi olla olemassa, koska tuntee näin. En syytä tästä omaa historiaani, koska ihmismieli on kiemurainen ja vaikka olisi kuinka kauniin elämän elänyt niin mieli varmasti keksis ongelmia. Toki kasvuympäristöllä on ehkä tekemistä ajatusmallien kanssa, mutta turhaa on osoitella syitä, kun lopputulos on niin monen asian summa. Ja lopulta on itsestä kiinni miten näitä juttuja käsittelee..."" - NELLI
