Pikkuiset deittailun ihmemaassa..

Pikkuisten seuranhaku?

Aihe, josta kuiskitaan pikkuisten kesken jatkuvasti ja joka on varmasti myös osa keskustelua isojenkin keskuudessa.
Neuvolaan on tullut aiemmin kysymyksiäkin aiheesta, mutta vastaaminen on ottanut aikansa, sillä tämä aihe on laaja!

Pienten seuranhakuun liittyy paljon erillisiä palasia ja tilanne on usein hyvin palapelin tapainen. On kysymyksiä siitä, millainen pieni minä olen ja millaisen ison haluan? Näiden kysymysten kanssa palapeliin lisätään vielä erilaiset parisuhde -muodot, omat ja toisen mieltymykset, sekä ihan pieni pala maantietoakin, kun aletaan pohtia, mistä se oma Iso löytyisi? Seuranhaun maailmassa, pikkuisen perässä vaanii myös vaarat! Hieman viattomampi, hyväuskoinen ja sinisilmäinen pikkuinen, saattaa seuraa hakiessaan törmätä tosi suuriinkin mörköihin, nimittäin vaarallisiin, ei niin mukaviin namusetiin tai täteihin, sekä omiin pelkoihin ja oletuksiin, jotka saattavat torpata hyvänkin tilanteen ihan alkuunsa. 

Yksi pohdituttanut aihe on ollut se, että mistä niitä Isoja ja pikkusia ihan oikeasti löytyy?
Toinen mietityttävä kysymys on ollut, että pitäisikö muuttaa hakutapoja tai tekeekö siinä itse jotain väärin, kun ei etsimisestä huolimatta löydy?

Ensinnäkin: 
Oman Isonsa, voi kukin pikkuinen löytää nykypäivänä melkein mistä vain. Pienten seuranhaku ei eroa tavallisesta seuranhausta paljonkaan, mutta oman unelma -Ison etsinnässä pikkuisen on tietenkin itse oltava avoin ja osata ilmaista asiansa eteenpäin. Asioista kannattaa aina alkuun keskustella aikuisesti. Oikeat keinot tähän löytyy kun vain harjoittelee ja keskustelee aiheesta esimerkiksi muiden pienten kanssa. Omia juttuja kannattaa siis miettiä myös etukäteen, jotta niistä on valmis puhumaan sitten kun siihen on oikeasti tarve. Keskustelutaitojen lisäksi on myös hyvä olla jo hieman valmiiksi mietitty sitä, miten kertoo itsestä ja pienestä puolestaan toiselle.

Vinkki pikkuiselle: Tee itsestäsi tosi “pikkuisen virallinen” adoptio -esittely, jota voit näyttää kiinnostuneille ja mahdollisille Isoille!
Esittelyssä voit kertoa kaikenlaista hyödyllistä pienestä puolestasi ja itsestäsi. Tärkeimpiä tietoja ovat ne, jotka kertovat millainen pieni sinä olet ja millaista Isoa kaipaat. Tällainen oma adoptio -esittely voi antaa Isolle jo selkeitä mielikuvia siitä, sopiiko elämäntapasi yhteen hänen kanssaan. Esittely on myös hyvä keino, jos olet yhtään ujo. Voit siis antaa tämän oman esittely pakettisi toiselle osapuolelle tosi aikuisen virallisesti: "Kröhöm, herra/rouva, tässä olisi teille tietoa pikkuisesta, jonka adoptiota harkitsette / joka haluaisi että adoptoitte hänet.."

No sitten toiseksi:
Teenkö jotain väärin vai enkö vain osaa? On usein tosi monen kysymys itsestään ja omasta seuranhausta, tavallisenkin deittailun yhteydessä. Ensinnäkin siis, on aivan turhaa miettiä, että itsessä olisi jotain vikaa, sillä se ei useimmiten pidä paikkaansa. Ensimmäisenä kannattaa sen sijaan alkaa pohtia sitä, mitä on hakemassa ja miksi? Joskus keinot on väärät, joskus sitä huomaa itsekin että “Hupsis, taisin vahingossa taas kirjoittaa haluavani lettuja, kun oikeastaan olisi oikea nälkä ja haluaisinkin Ison, joka osaa tehdä tortillan..”. Sen lisäksi, että miettii tarkkaan mitä on hakemassa, saa myös hyvän tovin käyttää aikaa sen pohtimiseen miten ja mistä hakee? Riippuen siis omista mieltymyksistä, se oikea oma Iso voi löytyä vaikka pikadeitti -sovelluksesta tai kirjastosta. Tärkeintä ei ole seuranhaun ydinfysiikka, vaan oikea ja aito tutustuminen.


Niin, kuten sanottua...
Aihe on laaja ja siitä yksiselitteisesti kirjoittaminen hyvin hankalaa. Voi olla, että jokin mikä toimii monella, ei toimi yhdellä. Joku löytää omansa ihan kuin taikaiskusta ja toinen joutuu haravoimaan suuren suuren pihan, ennenkuin jostain lehtikasasta löytyy itselle sopiva. Kaikkein tärkeintä etenkin Isojen ja pienten keskeisessä seuranhassa, on tutustuminen. Ensin täytyy osata sanoa moi, sitten pitää tutustua ja kun tutustumisesta on päästy yhteiselle palapelin palalle niin on aika pohtia montako kulmaa palassa on ja mihin kohtaan palapeliä se kuuluu. Jos siis nyt vain ymmärrätte mitä tällä havainnollisella kuvakielellä tarkoitan?😉


Ja sitten: Pistetään seuranhaku keskustelut pystyyn!

Heitetäänpä näistä asioista kyssärit teille lukijoille! Kertokaa te, Isot ja pienet, mitenkäs nämä asiat menee?

• Mistä kaikesta sitä seuraa hakiessa sitten pitäisi keskustella? 

• Miten ja mistä sinä, Iso tai pieni, löysit omasi ja mitä teit etsiessäsi?

Voit jättää vastauksesi tämän tekstin kommenttikenttään, jutella Pikkuneuvolan Discord -kanavalla tai laittaa vastauksia sähköpostilla: pikkuistenpalsta@gmail.com

💗🙋

Terveisiä kesäparvekkeelta!
- Nelli "the blogi -isosisko"

Mitä "hyötyä" Isolle voi olla suhteesta pikkuisen kanssa?

 Pikkuinen tietysti saa huolenpitoa ja huomiota yms., kun Iso “joutuu” vaan olemaan vastuussa? Mitä siis iso saa suhteesta pikkuisen kanssa?

Pikkuneuvolan ylläpito keskusteli taannoin erään lukijan kanssa, joka pohti tätä asiaa kysymyksensä jatkopohdintana. Keskustelussa hän kommentoi mm. näin: ”Tämä on tietysti sellainen ennakkoluulo vain, mutta monesti kun yritän etsiä tietoa Isona olemisesta (kumppanille näytettäväksi), niin löytyy vain kaikkea sellaista että "sinun täytyy tehdä niin ja näin ja pitää olla vastuussa siitä ja tästä" eli kauheasti vastuita ja velvollisuuksia eikä oikein mitään kovin positiivista. :D ”

Niinpä! Tosiaan, monet sivustot ja keskustelupalstat ovat täynnä lähes aina pikkuisten kirjoittamia vaatimuslistoja, sekä toisten isojen antamia neuvoja siitä, mikä toimii ja miten ison tulisi käyttäytyä. Mutta entäpäs sitten ne hyödyt? Mitä hyötyä tällaisesta suhteesta todellisuudessa on sille osapuolelle, jonka tulee olla kaiken aikaa jotain ja täyttää suurensuuret saappaat jo oman pikkuisensa vaatimuksista lähtien?

Aihetta juuri  Ison näkökulmasta, pohti aiemminkin pikkuneuvolassa kolumnistina vieraillut R, jolla oli hyvät kommentit ja pohdintaa asiasta...

⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻

"Nyt ollaan isojen kysymysten äärellä!

Kaikissa ihmissuhteissa on tärkeää, että ne ovat vastavuoroisia, ja tämä pätee myös Ison ja pikkuisen suhteeseen. Mutta mitä Iso tästä saa, kun tarkoitus on huolehtia toisesta, hyysätä, hemmotella, nostaa jalustalle… Vai onko? Onko pikkuinen suhteen päätähti, vai voiko Isollakin olla oma paikkansa huomion keskipisteenä?

Itse en olisi Isoksi lähtenyt, ellen rakastaisi, rakastaisi hukuttaa pientäni huolenpitoon ja huomionosoituksiin. Se on ihanaa. Tykkään keksiä lahjoja ja yllätyksiä, tykkään täyttää tuttipulloja ja antaa pienen valita elokuvan. Mutta onko se ainut syy, miksi musta tuli Iso? No ei todellakaan!

Faktahan on, että mun pieneni myös rakastaa antaa mulle huomiota. Olla lähellä (läheisyysnarkki kun olen), antaa haleja, pusuja ja auttaa vaikka kotitöissä. Oikeastaan, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, meidän huushollissa pikkuinen on ihan ehdottomasti se kodinhenki ja minä se sohvalla röhnöttävä kaljanjuoja, vaikken kaljaa juokaan. Mun pikkuinen huomioi mut toisinaan pukeutumisessaan; antaa pervon setäisiäititätinsä valita pikkupöksyt ja usein muutkin vaatteet. Muistaessaan pikkuinen myös huolehtii, että mulla on limpparia, että muistan syödä, ottaa lääkkeet, lähteä ajoissa töihin tai minne menenkään.

Entä sitten, jos mä olen kipeänä tai mulla on känkkäränkkäpäivä? (Kyllä, Isoillakin on niitä!) Silloin pikkuinen yrittää auttaa kaikessa. Tuo lääkettä, peittoa, antaa puolestaan mun valita elokuvan, kantaa ruuan eteen ja käpertyy viereen lämmittämään. Pikkuinen huolehtii silloin lemmikkien hoidosta ja osaa pitää suunsa supussa, ei pyydä yhtikäs mitään. Tai ehkä vähän jotain, koska kyllähän se mut tuntee, että mitä voi milloinkin pyytää.

Minä saan tästä suhteesta älyttömän paljon hyvää ja kaunista. Saan rakastaa ja tuntea itseni rakastetuksi, saan huomiota, läheisyyttä ja apua. Saan kumppanuutta, ja sitä kauniimpaa asiaa ei maailmassa olekaan; kahden ihmisen välistä luottamusta ja syvää välittämistä.

Ison ja pienen suhteen ei tarvitse olla pelkkää Ison osoittamaa huolehtimista ja välittämistä pientä kohtaan. Jokaisessa suhteessa vastavuoroisuus näkyy eri tavoin, mutta mulla on sellainen kutina, että sen lisäksi, että mun pieni on mun maailma, mä olen sen maailma. Ja me molemmat halutaan auttaa ja huolehtia toisistamme, molemmat omilla tavoillamme. Ei tämä ehkä se normaalein parisuhde ole, mutta eipä tarvitse ollakaan, kunhan molemmat ovat tyytyväisiä. Siispä; kannustan kaikkia Isoja ja pikkuisia keskustelemaan, mitä se vastavuoroisuus teidän suhteessa tarkoittaa. Ison ei tarvitse olla pelkkä hoitaja, joka ei saa mitään takaisin, ja pikkuisen ei tarvitse olla mikään pieni palvelija. Tämä elämä on syöttelypeliä, joten kannattaa opetella syöttelemään just sen oman rakkaan kumppanin kanssa."

- Iso R

Poikkeukselliset ajat: Muuttuvat tilanteet ja etäsuhteet?

Etäpikkuisuus ja suhteen muutokset poikkeusolosuhteissa?

Mitä tehdä silloin, kun pieni kokee joutuvansa olemaan väärässä paikassa, ollessaan erossa isosta? 
Miten etäsuhde tai erillään olo vaikuttaa Cg/l- suhteeseen? Voiko etänä olla pieni ja iso?
Kuka etäsuhteessa vahtii, syökö pikkuinen porkkanaa vai tikkaria?

Näitä mainittuja ja monia muita ajatuksia on kulunut vuosi ollut aivan pullollaan. Vallitsevat poikkeustilanteet ja monien tuttujen sosiaalisten rutiinien muutokset, herättävätkin varmasti kaikissa meissä uusia ja ihmeellisiä tunteita. Pikkuneuvolassa vuosi on ollut jokseenkin hiljainen. Blogin tuotantoon osallistuvalla henkilökunnalla kun valitettavasti on myös blogin tuotannon lisäksi ne omat arkikiireet..

Näin vuoden loppua kohti on pohdittu hieman  kulunutta vuotta ja sen tuomia uusia tuulia. Poikkeustilanne on tuonut muutoksia monen sosiaaliseen ja tavanomaiseen elämään. Siksipä on aiheellista myös pohtia, miten vuoden kulku on ehkä vaikuttanut meidän, Isojen ja pikkuisten elämään? Vuoden alkupuolella, neuvolan omat pienet pohtivat suhteidensa tilannetta ja alkavien poikkeusolojen vaikutusta niihin. Näin nuo vuoden alun muutokset ovat vaikuttaneet:

“”Kun ei Isin kanssa voida nyt nähdä säännöllisesti on otettu käyttöön päiväohjelma taktiikka, jonka tarkoitus on auttaa tätä pikkusta pysymään säännöllisessä arjessa kiinni. Erityisesti nyt poikkeavina aikoina tämä on hyödyksi, koska tämän, kuten usean muunkin pienen päätä sekoittaa helposti epäsäännöllisyys ja normaalista poikkeavat olot.

Käytännössä tämä päiväohjelma toteutuu niin, että normaalistikin pienellä on säännölliset nukkumaanmenoajat, kohtalaisen säännölliset ruokailuajat ja lisäksi isille ilmoitetaan, kun vitamiinit on otettu ja jumpat on tehty. Normaaliin lisänä on nyt käytössä ja kokeilussa se, että vapaapäivinä pieni ilmoittaa isille edellispäivänä asiat, jotka täytyisi, haluaisi ja olisi hyvä tehdä, isi laittaa ne asiat järjestykseen ja ilmoittaa suurpiirteisen aikataulun. Pieni on iloinen ja tyytyväinen kun voi sitten tätä aikataulua noudattaa ja kertoa ylpeänä isille kun asiat on suoritettu. Isin voi etänä vastata sydänsilmä- hymiöllä tai “hyvä tyttö” ja se riittää siihen, että Pieni kokee tulevansa huomioiduksi ja huolehdituksi. 

Tämä pieni on taipuvainen siihen, ettei saa mitään aikaan, jos se on kiinni siitä, että itse pitää hoitaa, kun on kyse vapaapäivistä siis. Pieni jää haaveilemaan ja pohtimaan kaikkea sitä, mitä voisi, haluaisi ja pitäisi tehdä ja kaikki jää tekemättä, koska tulee ahdistus, että on liian monta asiaa.”” 

“”Isi on ollut etätöissä kotona ja silloin siellä ei voi olla yötä. (Joo, isi on salainen agentti!) Normaalisti isin luona on saanut olla yökylässä silloinkin kun on työpäivä, koska ne työt ei ole tullut kotiin. Tämä on muuttanut kaikkea tosi paljon. Pieni puoli oireilee esimerkiksi huomion puutteesta, rutiinien ja struktuurin lipsumisesta, kun aikataulut hajoaa ym. Meillä on muutenkin menossa suhteen rakentamisvaihe, isi opettelee olemaan isi, joten pienen on pitänyt sopeutua siihen, että nyt on välillä pärjättävä yksin ja todella opittava tottelemaan sääntöjä. (Se on kauhean vaikeaa kun unohtaa aina jotain..)

Minulla on päivärytmin säännöt heräämisen ym. kanssa, sekä herkkupäivät ja asioihin tulee kysyä lupa ensin. Näiden kaikkien muistaminen on vaan tosi hankalaa, koska pieni minä on hajamielinen välillä. Joskus taas tekee mieli kiukutella tahallaan, koska silloin isiltä saa huomiota enemmän. Isi koittaa pallotella arkirytmin ja pienen kanssa, sekin on välillä varmasti isille haastavaa? Ja siksi omaa isoa pitää muistaa kehua ja kannustaa!”” 

⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻

Etäsuhteen vaikeus tai vaivattomuus?

Pieni ei voi arjessa välttämättä olla 24/7 pieni, mutta monesti erilaisissa Ison ja pienen suhteessa dynamiikka on osa arkea ja läsnä jatkuvasti. Tuolloin, kuten aiemmissa esimerkeissä kuvattuna, monet käytännön järjestelyt ja rutiinit voivat muuttua tilanteessa, jossa pikkuisen pitää pärjätä enemmän yksinään. Tottakai pienille se ihanteellisin ja paras vaihtoehto olisi, että iso asuisi saman katon alla ja avoin syli olisi aina tarjolla. Tuo ei aina kuitenkaan syystä tai toisesta ole mahdollista. On esim. etäsuhteita ja tilanteita, joissa jopa etäsuhteestakin voi tulla muutoksien kautta yhä etäisempi.

Tämän vuoden aikana maailmaan on vaikuttanut laajasti se yksi poikkeustilanne, joka on monin tavoin vaikuttanut ihan arkiseenkin elämään. Arkeen ja päivittäiseen eloon vaikuttavat olosuhteet muuttavat myös mahdollisesti  ihmissuhdettakin, joko suuntaan tai toiseen. Tämä muutosten ilmaantuminen luo varmasti uusia kuvioita aiemmin rakennettuihin suhteisiin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tapahtumia vähennetään tai jopa lopetetaan täysin, matkustaminen on ollut nyt epäsuotavaa ja elämäntavatkin ehkä muuttuvat, jos töitä tuodaan kotiin jne.

Ison ja pienen suhteeseen nähden monet muutokset voivat olla suuria. Molemmat saattavat painia oman stressin, kiireen tai muun keskellä ja se näkyy kummankin käytöksessä usein melko suorasti. Pikkuinen voi oirehtia hellyyden kaipuusta ja ikävästä. Ikävä vaivaa samoin ehkä isoa, joka yrittää jakautua arjessaan tasaisesti kaikkeen. Sanomattakin selvää on, että suhde kohtaa monenlaisia uusia asioita, joiden järjestäminen vie aikaa.

Toisaalta etäsuhteen tai kaukana olemisen hyviä puolia pienille on mm. se, että nyt saa toteuttaa itseään ja pikkuista elämää ihan omassa rauhassa. (Tottelemattomat kakarat tietää mitä tuo tarkoittaa..). Myös erillään asumisessa on se etu, että isokin saa omaa tilaa ja rauhaa, siis aikaa jolloin ei tarvitse odottaa koska glitter- pommi räjähtää kahvipöydälle tai milloin seuraavaksi astuu vahingossa pikkuisen pehmon hännän päälle. Vaikeampi tilanteesta tulee silloin, jos toiveet ja käytännöt eivät ole hallinnassa tai niistä ei ole keskusteltu tarpeeksi. Tuossa tilanteessa syntyykin siis väistämättä oireilua ja esim. pikkuinen voi kokea ikävän tuskaa, kun ei saakaan heti mitä haluaa ja ei pysty sopeutumaan tilanteeseen. 

Kuka sitten etäsuhteessa vahtii pikkuista? Ihan yhtälailla silloin tuo vahti on iso, mutta pienelle voi tulla uusi vastuu totella ja olla varmistetusti luottamuksen arvoinen. Tämä kannattaa pienelle opettaa ja esitellä jotenkin motivoivasti. Pikkuisille usein on tärkeää, että hyvä käytös palkitaan jotenkin. Toisille se palkinto on jo suora mielihyvä pelkästään siitä, kun saa olla kiltti pikkuinen ja toiset taas tarvitsevat vahvaa motivointia ollakseen juuri sitä. Kullekin pienelle toimii erilaiset asiat. Monille tämä vanhanaikaiseksi koettu kasvatuksen ajatusketju: kiristys, uhkailu ja lahjonta - onkin varmasti melko tuttu käytäntö.

Näinä aikoina paljonkin muuttuvissa tilanteissa suhteen käytäntöjen toimivuudesta ja mahdollisista muutoksista kannattaa keskustella. Muutokset kun voivat tuoda uusia ajatuksia kummankin osapuolen tarpeista. Ison ja pikkuisen suhteesta keskustelu on tärkeää ja siinä muistaa ottaa huomioon myös pikkuisen ymmärrys. Asioista olisi siis hyvä puhua tottakai ensin aikuisesti ja sen jälkeen olisi hyvä huolehtia, että pikkuinen myös omassa headspace tilassaan ymmärtää vallitsevan tilanteen ja muutokset. Tuo keskustelu on toki hyvin omalaatuista käydä kahdesti, mutta se voi mahdollisesti auttaa pienen mieltä ymmärtämään tilannetta paremmin. Tästä moni ehkä tunnistaakin sen, miten jostain asioista puhuminen on hyvin eri asia aikuisesti keskustellen, kuin sitten selittää asioita toiselle, jonka mieli vaeltaa esim. noin nelivuotiaan hattara maailmassa.

Oletko sinä kokenut tämän maailmaa hallitsevan tilanteen vaikuttavan jotenkin omaan arkeen tai suhteeseen? Mitkä olisivat omat vinkkisi kanssa kärsijöille? Kommentoi vapaasti täällä blogissa tai tule juttelemaan aiheesta lisää Pikkuneuvolan omalle discord -servulle. Klikkaa itsesi sisään tästä linkistä: Pikkuneuvolan Discord aula

⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻

Miten etäsuhde tai muutoksen myötä kaukana olo siis voisi toimia?

Ensinnäkin: Molemmat, jutelkaa toisillenne ja keskustelkaa siitä mitä nyt tarvitaan? Kertokaa rehellisesti toiselle arjesta jos sukka on mytyssä tai aamukahvi kitkerää...

• AIKA!
  Isollekin pitää antaa välillä rauhaa, moni pieni toki kaipaa jatkuvaa huomiota, mutta iso ei ehkä etänä ehdi olemaan läsnä niin paljon ja usein. Pikkuisella on hyvä olla aina jotain itsenäistä tekemistä silloin kun iso ei ehdi jutella. Tämä helpottaa myös viesti tulvien tarvetta, kun pienellä on sitä jotain mihin keskittyä.

• KOMMUNIKOINTI!
  On hyvä tehdä selväksi että, vaikka iso ei voikaan vastata heti ja aina niin pikkuisen on sallittua kyllä laittaa kaikenlaisia viestejä pitkin päivää. Isohan voi työpäivän ajaksi laittaa puhelimen äänettömälle tai viestien ilmoitukset pois päältä ja kuitata viestitulvan sitten kun ehtii. (Iso voisi myös laittaa kiire vastaus -hymiöitä välillä, näin pieni tietää että olet yhä olemassa!)

• YMMÄRRYS!
  Pikkuiselle kannattaa ja tuleekin mielellään selittää, erilaisen tilanteen syyt ja seuraukset. Miksi ei saa jotain tai ei ehdi nyt yökylään? Mitä sen sijaan voisi tehdä ja miten voisi viettää yhdessä aikaa etänäkin? Ison kannattaa muistaa kiinnittää huomiota siihen, milloin keskustelee toisen aikuisen puolen ja milloin pikkuisen pään kanssa.

• KONTAKTI!
  Aikana, jolloin fyysiset tapaamiset ei ole mahdollisia, molemmilla jää se kosketuksen kautta saatu hyväksyntä vähiin. Joten: silloin kun näette, huolehtikaa, että molempien hali- akkuja ladataan ja saatte tarvitun fyysisen kontaktin! Ison kannattaa vahvistaa pienelle hyväksynnän tunnetta useasti, esim. viestien kautta, jotta pieni huomaa olevansa haluttu, hyväksytty ja rakastettu. Tätä kannattaa jankata pienelle ihan joka päivä. (Pienet ovat hyviä unohtamaan nämä, silloin kun tunteet ottaa vallan ja ikävä syö, niinkuin hiiri piparkakkutalon nurkkaa..)

• YHTEYDENPITO!
  On siis suuri osa arkea, etänäkin. Vaikka olisi kova kiire, eikä ehdi jatkuvasti vastailla niin pienet viestit, kuvat ym. lisäävät varmasti molempien päivään iloa. Ison kannattaa ajoittain tarkistaa pienen hyvinvointia ja pikkuinen taas voi panostaa juttuihin, joilla piristää omaa isoa. (Isot huom: viesti tulvat tarkoittavat sitä, että sinua kaivataan, pikkuisesi haluaa huomiota!)

• LUOTTAMUS!
  Molempien tulisi pystyä luottamaan toisiinsa. Jos on säännöt, niitä totellaan ja jos pienelle luvataan jotain se lupaus pidetään. Mikäli tämä ei jostain syystä onnistu niin se perustellaan miksi ja pohditaan toinen tapa tai toteutus. Kummankaan ei kannata ryhtyä siihen, mitä ei oman arjen keskellä voi luvata ja noudattaa. Ison olisi hyvä kehittää jokin varmistus keino, etenkin jos pikkuisella on noudatettavia sääntöjä. Mistä sinä tiedät että pieni tottelee?

Miten kertoa vaniljalle kumppanille?

Monelle pikkuisuus on asia, jonka kanssa ollaan vielä vähän ujoja, eikä ehkä uskalleta tuoda esiin esim. parisuhteessa, että haluaisi tuoda suhteeseen jonkinlaista lisämaustetta. Pikkuneuvola on saanut näistä aiheista kysymyksiä. Lähestyimme tätäkin aihetta useamman vastauksen voimin...

• Miten houkutella vanilja kumppani daddyksi?
• Miten esittää asia niin että vanilja tyyppiä ei heti ala ahdistaa?
• Ja sitten jos se olisikin halukas kokeilemaan, mutta ei tiedä yhtään mitä tehdä?

""Varmaan helpoin on lähteä liikkeelle kertomalla pikkuisuudesta sellaisena lapsenomaisena tilana, sisäisen lapsensa omaksumisena / hyväksymisenä, sekä huomion ja huolenpidon tarpeena. Pikkuhiljaa siitä syventämällä on paras tapa edetä. Muutenkin ihan vaniljaiselle ihmiselle on hyvä perus BDSM:n "sääntöjä" varmaankin tuoda esiin, vaikkei ihan syvimpään päähän niissä menisi.""

""Kävisin keskustelua asiasta. "Hei minä pidän tällaisesta" ja avaisin aihetta pienesti kerrallaan. Kertoisin esim. aikuisten värityskirjan värittämisestä, että haluaa tehdä sitä jalkojen juuressa, kun toinen katsoo räiskintä elokuvaa tms. aikuisten ohjelmaa. Pyytää nukkumaanmennessä päästä syliin nukkumaan ja pyytää toista silittämään sekä kertomaan vaikka joku muisto tai tarina.""

Pikkuneuvolassa on isoille tarkoitettuja juttua mm. juurikin suhteen aloittamisesta ym. sääntö- ja muista pehmeämmän puolen asioista. Niitä voi koittaa esitellä tulevalle Cg- ehdokkaalle samalla, kun vaikka keitätte kahvit tai teet ja juttelette aiheesta?

""Monille pienille herkkyys on yksi iso osa suhteessa, etenkin pienen kanssa vuorovaikutukseen ym. söpömpiin juttuihin tarvitaan isolta sitä herkkää ja tunnepitoista, pehmeämpääkin puolta...""

""Rehellisyys ja suoraan puhuminen on suosituksissani siksi, että jos heti esittelyvaiheessa jättää jotain sanomatta tai piilottelee mitään, se voi luoda väärinymmärryksiä ja eroja siihen miten kumpikin käsitätte tuon uuden tilanteen. Kumppanille kannattaa myös selittää omat mielipiteet asioista, ennen kuin alatte tarkemmin leikkiä aiheen parissa. Minä painotin kumppanille esitellessä rehellisyyttä ja suoraan puhumista. Se toimii! (Tämän jutun "vanilja-käännytetty" on mun isi!).""

Vaniljasta kinkympään maailmaan houkuteltu "Isimies" vastaa:

""Tärkeintä mielestäni on tuoda asia juurikin esille niin, että kumppani (tuleva isi), ymmärtää asian oikealta näkökannalta. Avainsana kaikkeen, on kanssakäymisen avoimuus ja luottamus. Lähtisin asiaa käymään lävitse yhteisten perusfantasioiden pohjalta, jolloin hänen on myös mahdollista saada tutumpi lähestymistapa aiheeseen. Aiheesta voi etsiä ja löytää sellaisia yhteisiä asioita, joista muutenkin nautitte, tuolloin kumppani on vastaanottavaisempi ajatuksiin pikkuisuuteen liittyen. "Henkilökohtaisesti nautin "isyyden" mukana tuomastaan läheisyydestä, arjen pienistä hassutteluista ja satuhetkistä, jotka tuovat eskapismia kiireellisen arjen keskelle."" 

Heittäytyminen isin saappaisiin on seikkailu ja tuo mukanaan monia mukavia ja kinkkisiä tilanteita, esimerkiksi söpöilyä, haleja, yhteisiä piirustus- ja palapelihetkiä. Hankalia tilanteita taas voi olla, kun pieni kahvilan kassalla huutaa haluavansa munkin, tai vastaa söpöllä äänellä joo, kun on hetki sitten keskusteltu siitä, ottaako juotavaksi muumilimsan. Kukaan ei ole isi syntyessään ja siihen ketään ei voi pakottaa, mutta yhteisillä pelisäännöillä, avoimuudella ja keskustelulla pääsee ainakin alkuun.

Dominointi vierailevan isin näkökulmasta:

"Sen ei välttämättä tarvitse olla raakaa, kovaa ja fyysistä, vaan sitä voi toteuttaa esimerkiksi henkisellä tasolla ohjeistamalla ja käskyttämällä. Toki sopivat tavat dominoida toista muodostuvat suhdedynamiikan mukana ja ajan kuluessa. Näistä on alussa etenkin tärkeää keskustella kumppanin kanssa, jotta molemmat ovat selvillä toistensa haluista, toiveista ja omista sekä yhteisistä rajoista.""

Miten selittää tätä. ilman että se kuulostaa insesti - tai pedofilialeikiltä?

 Yksi pikkuinen pohti pikkuisuuden pimeämpää puolta...

Pikkuneuvolassa kesti hetki kun törmäsimme pienet päät yhteen ja pohdimme asiaan kunnolla vastauksia.
Tähän aiheeseen on hyvin paljon monilla mielipiteitä ja eri näkökulmia...

• Miten selittää tätä itselleen tai muille,  ilman että se kuulostaa insesti-/pedofilialeikiltä?
• Pitäisikö hyväksyä että se on juuri sitä, mutta leikki leikkinä eikä se mitään haittaa?
• Onko oikein kiihottua pedofiilileikistä?

 Alla on kolmen pienen pohdintaa asiasta: 

""En koe tämän olevan mitenkään pedofiliaa tai insestiä. Koen, että jokaisella meistä on oikeus tehdä niitä asioita joita lapsenakin teki. Miksi sitten kun on täyttänyt 18 vuotta, pitäisi lopettaa kaikki kiva kuten värittäminen, pehmoleluilla leikkiminen jne? 

Lapsena aina toivoi kasvavansa isoksi, ja kun isojen maailma onkin ankara ja kylmä, niin kaipaa sitä lapsenomaista naiivisuutta, jotta maailma näyttää kivemmalta. Voi unohtaa aikuisten lasku-, sairaus (korona esim.) huolet.

On mielestäni ok kiihottua, kunhan se pysyy hyvän maun rajoissa. Minusta hyvän maun rajat menevät siinä, ettei katso videoitua pedofiliaa tai tee sitä oikeasti alaikäisen kanssa, vaan aikuisen joka pystyy myös sanomaan asialle "Ei kiitos".

Pedofilialeikkejä mielestäni voi siis harrastaa sellaisen kanssa, joka on täysi-ikäinen, luonnollinen henkilö, joka vastaa itsestään ja tekemisistään.""

""Tämähän on ihan tapauskohtaista, kuten aika pitkälti kaikki muukin pikkuisuudessa. Tavallaan vaikea kysymys vastata, kun asiassa on niin monta kerrosta.

Jos aloittaa viimeisestä; Jokainen kiihottuu ihan siitä mistä kiihottuu, sitä ei voi ulkopuolelta määrittää, eikä siihen ihminen itse pysty vaikuttamaan. Jos kiihotus tulee insesti tai pedofilisita ajatuksista, niin ei se ole väärin, ei siihen voi vaikuttaa. Jos asia pidetään sovitun leikin ja fantasian tasolla, ei siinä ole mitään väärää, jos kaikki osapuolet ovat samalla viivalla. Eli juurikin leikki leikkinä, eikä se mitään haittaa.

Kaikki pikkuisuus ei kuitenkaan millään tavalla liity insesti ja pedofilia fantasioihin ja niiden liiallinen rinnastaminen toisiinsa saattaa olla haitallista, etenkin ulkopuoliselle selitettäessä. Se tiedetään että juurikin tuosta liiasta rinnastamisesta johtuen edelleen, pikkuisuus nähdään jopa kinky piireissä "vaarallisena" ja tuomittavana pedofiliana. 

Itse näkisin niin, että insesti ja pedofiili fantasiat ovat oma kinkyytensä, eikä ne liity pikkusuuteen ja pikkusteluun suoraan. Pikkuisuutta ja näitä fantasioita saattaa ilmetä rinnakkain ja lomittain, mutta molemmat voivat ilmetä myös erikseen.""

""Mun mielestä pedofilia ja insesti on aivan jotain muuta kuin pikkuisuus ym. D/s leikit. Olipa sitten kinky- suhteessa kummallakin osapuolella mikä tahansa nimitys (Dd/lg, Cg/l, Md/lb jne.) niin se on vain nimitys, roolin tai aseman lempinimi. Yhtälailla sanon isiä myös vaikkapa pupuksi, pekoniksi tai pervosedäksi!

Nimet ja se miten kutsun toista, aikuista ihmistä, joka on kanssani parisuhteessa, ei määritä suhdedynamiikkaamme mitenkään insestiksi tai pedofiliaksi. Ensinnäkään me ei olla sukua ja toisekseen molemmat on yli 18v, joten miten meidän suhde mitenkään täyttäisi kummankaan määritteet?

Pitäisikö hyväksyä? Jos tuntuu että asia vaatii jonkinlaista hyväksymistä, ennen kuin itse voi vapautuneesti olla oma itsensä, niin sitten kyllä. Ja onko oikein kiihottua? Kukin meistä kiihottuu monestakin asiasta mutta se on eri asia kuin varsinaiset tuomittavat teot. Saako siis pedofilia fantasioista kiihottua? Kunhan juttu pysyy oikeilla raiteilla - eli kahden yli 18v. aikuisen välisenä leikkinä, ei asiassa ole mitään väärää.""

Miten pikkuiskuplan saa leijumaan?

""Moi! 
Kuvailitte jo pikkuiskuplasta poispääsy- tapoja, mutta mitkä jutut sitä vastoin auttavat pääsemään mahdollisimman syvälle Little Headspaceen?
Itselläni on ongelmia siinä, en vain saa "olotilaa muuttumaan" kovin paljoa.""
-Yali

Pikkuneuvola pohti tätä kysymystä pitkään. Vastaamisessa kesti siksikin, kun tähän on varmasti niin monta vastausta, kuin on pikkuisiakin! Kaikilla meillä on erilaisia juttuja, joilla saa pikkuisen kuplansa leijumaan korkealla. Niiden löytämiseen kannattaa käyttää aikaa...

Kokosimme muutamia esimerkkejä tai oikeastaan ajatuksia aiheesta ja omista kuplistamme: 

""Varmaankin monelle pikkuselle isoja triggereitä on semmoset jutut, mistä on tykännyt pienenä tosi paljon. Itselleni sellaisia on metsät ja luonto, mökkeily, saunominen, kaarnaveneet, uiminen, syksyn lehdet, onkiminen. Myös Söpöt jutut, kuten rusetit päässä ja nätit mekot ja polvisukat saattaa laukaista pikkuis -oloja. Näiden kautta olo on kuitenki useinmiten vaan ihan vähän pieni. Sellanen kevyt kupla.

Syvimpiin kupliin oon päässy oikeestaan vaan isin kanssa, se on kai samaa aikaa jonkin sortin subspace. Kun Isi tökkii oikeita nappuloita, niin putoan tosi syvälle kuplaan ja saatan ihan sekunneissa yhtäkkiä ollakin vauva, enkä osaa puhua tai toimia itse. Huolenpito ja sen osoittaminen on mulle sellanen, mikä laukaisee näitä salama kuplia. En osaa sanoa miten se tehdään ja miten sitä voisi harjoitella, koska mulle se on tapahtunut ihan vahingossa. Tärkeintä on olla vaan ja rentoutua. Olla yrittämättä hakea mitään kuplaan. Se tulee, sitten kun sen antaa tulla. (en tiedä onko tästä mitään iloa vastauksen kannalta)

Toinen tapa päästä syvälle pikkus kuplaan mulla on metsät. Se on erilainen kupla ja se on se ihan oma kupla, se mihin ei tarvita isoja tai ketään. Helpoiten toimii se, kun menen metsään vaeltelemaan ihan yksin. Oleellista on olla yksin ja jättää kaikki muu, paitsi se oma pää ja sen sillä asuva pieni, ulkopuolelle. Metsä ja luonto toimii siksi, kun nautin luonnossa olosta ja siitä rauhasta mikä siellä on; helppo mennä omaan pään sisäiseen maailmaan kun ympärillä ei ole hälyä. Jokaiselle toimii varmasti erilaiset paikat ja tilata, mutta sellanen olis hyvä missä pystyy olemaan ihan vaan itsensä kanssa ja kuuntelemaan niitä omia olo tilojaan. Sieltä se pikkus olokin löytyy, kun sitä pääsee kuuntelemaan. Kun oppii löytämään sen silloin, kun ympärillä oleva häly on poissa niin sen ääni vahvistuu ja pikkuhiljaa on helpompi ja helpompi päästä pikkuis -tilaan myös kaikenlaisen hälinän keskellä.""

""Jonkun on vaikeaa päästä pois kuplasta ja toisen on vaikeaa päästä kuplaan. Nämä ei ole mitenkään kummallisia probleemia pikkuisten keskuudessa, sillä me kaikki koetaan näitä tilanteita joskus. Eniten se ehkä on kiinni mielikuvituksesta ja vapaudesta. Muistutan myös, että pikkuiskupla on jokaisella meillä yksilöllinen ja kasvaa ajan kanssa. Ei kannata ottaa liikaa hermostuksia siitä, jos ei heti pääsee johonkin Littlespace2000 -tilaan. (Huomatkaa kevyt viittaus: Nimbus2000, ei kaikilla tarvitse olla uusinta ja hienointa luutaa...)

Omalla kohdallani tärkein ahaa- elämyksen hetki on tullut silloin, kun tajusin että miksi oikeastaan olen pikkuinen tai tykkään lapsekkuudesta. Sen ahaa- elämyksen jälkeen olen aika helposti löytänyt pienen minäni aina kun niin haluan. Minä siis suosittelen pohtimaan omaa pientä puolta ja sitä, miksi haluaa olla pieni? Mikä kaikki siinä on sellaista, johon on tykästynyt?

Pikkuiskuplaan voi päästä tavoilla, jotka esim. ruokkivat sisäistä lasta positiivisesti. Jostain lemppari asiasta voi tehdä oman pikkuis -intohimon. Itse olen aina tykännyt visuaalisista asioista ja vaikka en edes ole mikään pro piirtäjä niin nautin kuvallisesta ilmaisusta. Näin ollen olen tehnyt tuosta lempparista juuri pikkuis -intohimon. Pieni minä rakastaa värityskirjoja ja tarroja, niiden sommittelua kortteihin ja kuviin. Kaikki askartelu on myös yksi lempipuuhani pikkuisena, vaikka en aloittaessa tietäisi edes mitä olen väkertämässä. Näistä tulee pieni olo melkein saman tien.

Vaikka itsekseen leikkiminen ja yksinään pohtiminen ovat tärkeitä, en unohtaisi sosiaalista vahvistamista. Nimittäin se tunne kun joku muu on mukana pikkuisen elämässä. Se joku voi olla pikkuiskaveri, jonka kanssa yllytetään toista tekemään jotain hömppää. Tai se voi olla oma iso, jonka hermoja saa testata vaikkapa kutitus hyökkäyksillä! Nimittäin niinkin helppo asia kuin vuorovaikutus, on monille pikkuisille hyvin selkeä pikkuiskupla- nappi. Suosittelen itsekseen etsimisen lisäksi siis vahvasti verkostoitumista! Etsi muita pieniä, hae uusia tuttavuuksia, tutustu omiin paikallisiin piireihin tai toisen kaupungin kavereihin. Tutustuttuasi lähde vaikka yökylään. Ei ole parempaa kuin pikkuiskaveri, jolla on vaikkapa samat lempivärit, karkkimaku tai lelut!""

Kurkkaa Kerhohuone - tagin takaa juttu pikkuiskupla- listasta. Saatat saada vinkkejä!
Aloita vaikkapa oma lista johonkin hauskaan vihkoon tai isolle pahville: kerää askartelemalla, piirtämällä ja kirjoittamalla tai ihan vaan sotkemalla, ne kaikki asiat mistä pikkuisena tykkäät?!

Yleisimmät kysymykset pikkuisuudesta?

 Ystävänpäivän kunniaksi, julkaisemme kokonaisuudessaan suuren vastauksen!

Tämä on kaikille niille, jotka ennen Pikkuneuvolaa, ette keksineet näihin vastauksia: 

Miten pikkustellaan oikein? Voiko sen tehdä väärin?

Pikkustelua ei voi tehdä väärin. Pikusuutta on yhtä monenlaista kuin on pikkuisiakin. Jokaisella on se oma pieni minuus, joka on omanlaisensa ja tulee esiin eri tavoilla. 

Pitääkö pienen käyttäytyä tai pukeutua tietyllä tavalla?

Pikkuisuus ja muka "oikeanlainen" pikkunen, mielletään ehkäpä helposti söpön näköiseksi ja nätteihin, tyttömäisiin tai lapsellisiin vaatteisin pukeutuvaksi. Kukin pieni on  omanlaisensa pikkuinen ja kenenkään ei tarvitse pukeutua mihinkään, mitä ei itse koe omakseen. Pikkuisuuden ei tarvitse pienestä itsestään näkyä ulospäin mitenkään tai sitä voi ilmentää sellaisella tavalla, mikä itsestä tuntuu sopivalta.

Paras tapa ilmentää omaa pikkuistaan on tuoda se puoli itsestä esiin sellaisella tavalla, mikä itselle tuo sen parhaiten pintaan. Jollekin tätä voi olla vaaleanpunaiset hattaraiset mekot, toiselle dinosaurukset tai vaikkapa nahka ja niitit, joku taas tykkää mieluummin näyttää aikuiselta ja olla pieni vain sisältä päin salaa ja sekin on ihan yhtä ok.

Pitääkö tykätä pehmoista, tarroista, hattarasta, saippuakuplista ja yksisarvisista?

Söpöt ja lapselliset jutut yhdistetään pikkuisteluun. Ne ovat monelle vain enemmänkin keino tai väline, jolla päästä pikkuis -moodiin, kuin pikkuistelua itsessään. Tässäkin taas, se mistä itse pidät voi kuulua sinun pikkuisuuteesi. Usein pikkusta innostavat sellaiset asiat, jotka palauttavat mielentilaa sen oman sisäisen lapsen luo. Esim. Jos on lapsena tykännyt värittää värityskirjoja tai keräillä tarroja, ne innostavat myös pikkustellessa. Toinen taas, on ehkä tykännyt kiipeillä puissa tai onkia, ja ne ovat itselle asioita, mitkä helpommin vievät pikkuis -moodiin.

Aina ei kuitenkaan välttämättä ole niin, että pieni tykkää samasta kuin ollessaan lapsi. Aikuista pikkustelijaa saattaa innostaa myös asiat, mistä ei lapsena ole välittänyt. Sekin on ihan oikein, sillä tärkeintä on että pikkuinen nauttii tekemästään.

Voinko olla pikkunen, jos en innostu leikkimään leluilla?

Voit olla. Pikkuisuudessa on kyse paljon enemmästä, kun "lapsellisesta leikkimisestä". Leluista ei siis tarvitse innostua tai olla ylipäätään kiinnostunut. Pikkuinen voi olla pieni myös täysin ilman lapsenomaisia "leikkejä".

Toisilla pikkuisuus ilmenee esimerkiksi suurina lapsenomaisina tunteina, pelkoina ja epävarmuuksina sekä innostuksena ja ilona. Pikkuisuus on pohjimmiltaan huolenpidon ja hyväksynnän tarvetta, eikä sen tarvitse omalla kohdallasi sisältää muuta kuin nuo tunteet.

Pitääkö tykätä tuteista ja vaipoista? Kuuluuko ne aina pikkusuuteen ja pikkusteluun?

Ei. Pikkuiset määrittävät siis aina ihan itse mistä pitävät ja eivät. Toisille tutti ja vaipat on osa sitä juttua ja toisille ei. Niiden ei tarvitse kuulua pikkuisen elämään ja leikkeihin.

Toki esimerkiksi ABDL vauvaikäisillä ja taaperoilla vaipat ja muu taaperotavara kuuluu usein yhtenä isona osana, omaan pikkuisuuteen. 

Pitääkö pikkuis- ikä osata määrittää?

Monilla pikkuisilla on tietty ikä tai ikäväli, jonka kokee omakseen. Sitä ei kuitenkaan tarvitse osata kertoa tai määrittää. Se voi olla myös liukuva ja vaihdella, milloin minkäkin syyn mukaan. Esim. ihan vauvasta, teiniin asti. Kun omaan pieneen minäänsä tutustuu, sitä yleensä oppii tulkitsemaan ja pikkuis- ikääkin voi oppia määrittämään.

Oman pikkuis- iän pohtiminen helpottaa hahmottamaan minuutta, sekä pienelle tulevia tunteita ja tarpeita. Iän pohtiminen ja valinta on hyvä juttu, jos itse kokee sen hyödylliseksi. Pikkuisen ikänsä tiedostaminen ja sen kertominen voi helpottaa myös ulkopuolisia tai esim. uutta Caregiveriä hahmottamaan, mikä ikäisen pienen kanssa on tekemisissä. 

Jälkihoito ja "speissailu", etänä?

Mitä keinoja leikkihetkien jälkihoitoon on, silloin kun oma Iso ei ole paikalla tai ei ehdi viestitellä? Miten silloin saadaan ns. pikkuiskupla, puhkaistua turvallisesti?

Tätä meiltä kysyi eräs Caregiver, jonka leikit oman pikkuisen kanssa on joskus hyvin aikarajoitettuja. Leikkien jälkeen aikaa pidemmälle jälkihoidolle ei välttämättä jää ja pikkuisen pikkuiskupla, saattaa jäädä päälle. Huomattua oli myös se, että oman pikkuisen kupla syntyy joskus melko automaattisesti ja pienistäkin ärsykkeistä. Kysymyksessä siis kaivattiin vinkkejä, kuplasta palauttamiseen ja etä-tilanteisiin.

"...Joskus pieni myös putoaa omaan tilaansa aika helposti eikä sitä voi ennakoida kovin helposti. Tällöin saattaa pikkuisella pääsy siitä sumuisesta ja miellyttävästä olotilasta jäädä päälle ja aiheuttaa hieman hankalia tilanteita arki- / työelämässä. Onko tällaiseen hyviä vinkkejä, millä saisimme tuon olotilan helpottamaan pikkuisen itse tekemänä? Onko jotain toteemieläintä, jotain pientä puuhaa tai muuta vastaavaa tekemistä koettu helpottavana..?"

Pikkuneuvolan pikkuiset pohti kysymystä pitkään ja kokosimme vastausta varten pienen vinkkilistan, jonka avulla kuplasta alas laskeutumista voisi kokeilla...

Pikkuinen kuplanen

Aikuisten musiikki!
Sellainen, mikä palauttaa sieltä juuri sen aikuisen, takaisin maan pinnalle. Toisille se on heviä, toisille klassista, mutta ei sitten niitä lastenlauluja!

Pikkuinen voi ja saa olla piilossakin, kunhan ymmärtää aikuisten maailmaa.
Pikkuinen voi vaikka pistää pienen lelun tai pehmon piiloon, laukkuun / taskuun tms. Tuo piilokaveri muistuttaa, että näiden aikuisten velvoitteiden jälkeen, saa taas olla pieni. Lelu voi olla omalta Isolta saatu.

Pienet muistutukset! 

Ison antamista leluista, esim. pehmoista voi muistuttaa "Halaa nallea niin se halaa takas isin puolesta..". Lisäksi teidän Isojen olisi hyvä muistaa aina välillä valvoa, mitä pikkuinen puuhaa? Silloin tällöin on kivaa saada joku pieni viesti, joka muistuttaa, että vaikka ei ollakaan ihan vierekkäin niin ollaan silti mielessä. Tämä tuo turvaa jos siellä kuplassa hilluu silloin kun oma Iso ei ole paikalla.

Kiire on vain kompastuskivi, huomaa se ajoissa!

On ihan ok, jos joskus ei ehdi tai on väärä hetki maraton viesteille ja pitää hoitaa omaa elämää. Mutta, Isolle, tässä isoin kompastuskivi onkin, huomaatko tämän ajoissa, tai edes viime tipalla? Pikkuiselle voi ihan hyvin kertoa jos tietää olevansa pian kiireinen. Tähän kannattaa liittää jokin toive - mitä pikkuinen voisi tehdä sillä aikaa? (Terveisin yks super värittäjä, jolle "tylsää" = väritetään kuva jollekin, yleensä isille!)

Pohtikaa pikkuisteluun oma turvasana!

Onko jokin sana mitä hän ei yhdistä millään tavalla pikkuisen puolensa kanssa? Jokin aikuiseen tekemiseen tai työhön liittyvä asia? Isosiskolla esimerkiksi, tähän käyttöön sopii tällä hetkellä kaikki vanhat iskelmälaulajat, koska Olavi Virrasta ja Kari Tapiosta, ei tule mitään pikkuista mieleen. Näillä oma hattarapää eksyy melko äkkiä aikuis- minän aivoihin.

Kun oppii tuntemaan itsensä, tuntee myös pienen minänsä!

Ulkoiset ärsykkeet?

Pikkuistilasta puhuttaessa, jokainen pieni osaa varmasti nimetä ne muutamat asiat, jotka parhaiten vie mielen siihen tilaan. Mitä jos hän viettäisikin hetken tilassa, jonne ne asiat eivät ulotu? Isosiskollakin näitä on, esimerkiksi kerrostalon häkkivarasto ja vaatekomero.

Nopea suihku! Tarvittaessa tavallista kylmempi tai kuumahko.

Suihkuun meneminen ja tämän tietynlaisen, puhdistautumis-rutiinin, tekeminen voi auttaa. Pesulla käynti ns. huuhtoo, tietyn roolin pois. Tähän voi toimia myös vaatteiden vaihto - pikkuinen tykkää tietyistä vaatteista, mutta kun pukeudutaan aikuiseksi, melko pian ehkä käyttäydytään myös vaatteiden mukaan.

Tutustuminen, niin itseensä kuin toiseen ja odottaminen!

Joskus on ihan hyvä myöntää, että liian syvään päätyyn hyppääminen liian ajoissa, voi tehdä enemmän haittaa kuin hyötyä. Uidaan siis, mutta ei liian syvissä vesissä. Etenkin jos tiedetään, että aika ei riitä, uida takaisin rantaan?

Onko jokin asia mitä hän tekee vain ollessaan aikuinen?

Tälle asialle altistaminen, siitä puhuminen tai vaikkapa mielikuvaharjoitus, voi myös toimia palauttajana. Esim. laskujen maksaminen tai mielikuva työpaikasta?

Tekstiviesti-palautus - Kirjoitettuna se tehoaa paremmin?

Tarkoitus on, että joka viestissä pitää mainita aina jotain faktoja. "Olen Piip, olen 28-vuotias ja kävin juuri saunassa." Näitä todellisuus- viestejä kun jatkaa pitkin päivää niin pysyy kiinni siinä aikuis -minän arjessa.

Hyväksyminen ja myöntäminen!

Joskus paras keino on, että antaa itselleen luvan olla vähän pieni, kaiken aikaa.(Kunhan, siitä ei aiheudu muulle ympäristölle vahinkoa.) Aikuinenkin saa joskus leikkiä!

Mikä toimii vai toimiikohan mikään?

Kun antaa itselleen luvan olla mitä on, voi tulla sellaiseksi mitä haluaa olla! 

Pikkuiskuplan kanssa kaikki lähtee siis opettelusta! Itseensä kannattaa tutustua, koska silloin oppii tunnistamaan ne pikkuiskuplan lentovaiheet ja laskeutumistyylin. Jokaisella on näihin omat yksilölliset tapansa! Näistä toivommekin kommentteja tai keskustelua Pikkuneuvolan tulevaan Pölinäboksiin... 

Jos olet pikkuinen niin miten palaudut kuplasta yksin?

Tai jos olet Iso niin miten palautat pikkuisesi kuplasta alas?