Nelli-Nannan jouluspesiaali, osa 2

Nelli-Nannan jouluspesiaali, osa 2

Eli tarina poikkeusoloista, erillään asumisesta, pienen mielen arjesta..
Ja kaikesta muustakin tämän kuluneen vuoden vaikeudesta!

Lupasin edellisessä osassa kertoa siitä, miten ihmiskissat elävät yksin? Vastaus on lyhyt: huonosti. Eläimen persoonaan on toisaalta toki helppoa, mutta kuitenkin hyvin vaikeaa ajautua yksinään, kun ei ole seuraa, joka leikittäisi. Monet kissamaiset kerrat päätyvät ainakin itselläni siihen, että tämän asunnon ikkunasta tuijottelee ulos - hyvin hiljaa maukuen, yksinäinen pieni häntäheilu joka haluaisi vain leikkiä ja rapsutuksia. Toisinaan se kissa kiipeilee myös keittiön pöydilllä, nukkuu sohvalla ja "meditoi" saunassa...

No entäpä sitten pikkuinen?
Miten ihmeessä pieni voi pärjätä yksinään jopa monta kuukautta ja olla yhä pieni, menemättä pelkotiloihin, kaappiin piiloon tai järkyttävään ikävä shokkiin? Tähän on niin monta vastausta kuin on pieniäkin, sillä jokaisella on omat keinonsa selviytyä ilman omaa isoa. Mutta kyllä, pikkuinen todella voi luoda itselleen hetkiä, joihin sisältyy mahdollisuus pienestä kuplasta. Tuo jännä itsensä isoilu, toimii allekirjoittaneellakin vain ajoittain. Se ei myöskään ole helppoa ja luo paljon ylimääräistä aivojumppaa päiviin.

Aivan ensimmäisenä, pikkuisen on hyvä selvittää lähtötilanteensa. Onko se itsensä isoilu nyt jatkuva ja pidempiaikainen ratkaisu vai kenties vain väliaikainen ratkaisu tilanteeseen, jossa ei muutakaan voi? Sen jälkeen, voi koittaa luoda itselleen omia sääntöjä tai mahdollisesti alkaa toteuttaa arkeaan oman Ison kanssa sovituin säännöin. Itselläni tämä menee niin, että koen sen arkiminän olevan vähän kuin isosisko pienelle minälle. Molemmat puolet sitäpaitsi tietävät kyllä ne Isinkin kanssa läpikäydyt asiat, kuten säännöt ja rutiinit. (Aikuinen minä siis organisoi, sillä se puoli tietää miksi ne säännöt on ja miten niitä toteutetaan parhaiten arjen keskellä. Pieni minä taas, noh, unohdan yhä mennä ajoissa nukkumaan ja pestä hampaita aina mutta..)

Entäs se näiden kahden maailman samanaikainen kokeminen? 
No se onnistuu niin, että pienellä puolella on aivan omat jutut verrattaessa arkiminään. Pieni minä vetää helposti levyn suklaata ja juo litran kaakaota, arkiminä voi pahoin ennen puoltaväliä. Pieni, liimailee tarroja joka paikkaan ja tahtoo maailman olevan glitterin kimaltavan kaunis, arkiminä käyttää tarroja ym. vain satunnaisen askartelun koristeluun. Eli, yhdessäkin ihmisessä voi olla sisällään aivan erilaisia suhtautumisia arjen perus elämään. Näitä omia puoliaan kun opettelee tunnistamaan - oppii myös nopeasti tulemaan tietoiseksi siitä millä tuulella itse milloinkin on? Ja kun tunnistaa ne omat tilansa? Tadaa, niitä voi oppia hallitsemaan.

Esimerkiksi: Aikuinen arkiminä on se, joka tekee ruokaa ja huolehtii että herätyskello on aamuksi asetettu ja huomisen eväät on valmiina. Samalla pieni puoleni kokee kokkaamisen riemua, sillä ruoka on lempparia ja yllätys yllätys: ilman Isiäkin pieni joutuu noudattamaan rutiinia eli, Isin kanssa neuvoteltuja nukkumaanmenoaikoja! Sen kyllä tuntee nahoissaan seuraavana päivänä jos ei ole mennyt ajoissa nukkumaan ja herätyskin soi aikaisin, vaatiakseen arkisia askareita. 

Jotkut aamu ja iltarutiininit kannattaa olla pienelle aina samat,  se nimittäin myös helpottaa pientä puolta olemaan esillä, vaikka olisinkin yksin! 

Meillä

 on Isin kanssa melkein sanomattakin selvä äänetön sopimus, nimittäin etenkin iltarutiinien aikoihin tiedän, että voin aina laittaa Isille viestin ja toisen, kolmannenkin ja… Isi kyllä tietää, mikä aika on, ja saattaa jopa kysyä “Söitkö jo iltapalaa? Onkos hampaat jo pesty?”. Mutta mitä jos Isi ei ehdikään lukea satua? Tähänkin hätään auttaa kukapa muu kuin aikuinen arkiminä, joka on aiemmin jo valinnut pienelle iltapuuhan valmiiksi sänkyyn. Pesässä siis odottaa jo Nalle-nalle, Nami ja ehkä kissa sarjakuva tai muuta pienelle sopivaa, siltä varalta että tänään ei ole satupäivä. Ja pieni minä tottakai tietää että silloin kun Isi ei olekaan paikalla on oltava kiltisti, sillä aikuinenkin minä on paljon yhteyksissä Isiin ja saattaa juoruta..

Miten sitten voisi olla pieni myös keskellä arkea?
Voiko kaupassa, tai töissä noin vain vetää itkupotkuraivarit kun jotain ei saa tai ei onnistu? Käytännössä voi toki, mutta silloin kannattaa valmistautua siihen, että sinua katsotaan hitusen kieroon ja soitetaan johonkin.. Sopivia arjen keinoja pikkuisuuteen ja omassa kuplassa leijumiseen on lopulta hyvin paljon, niistä ehkä lisää seuraavassa osassa.. Keksitkö jo jonkun oman? 

Tästäpä saamme myös idean pienille bräteille:
Montako jekkua, sääntörikettä ja kiellettyä puuhaa keksit tehdä, kun isoja ei ole paikalla? 

Ps. Joulu meni jo! 

Eli nyt saa virallisesti brättäillä, koska kaikki tontut on vuosilomalla aina joulun jälkeen!

 Hyvää uutta vuotta 2021 kaikille blogin lukijoille!  

 Nelli-Nanna 

Nelli-Nannan jouluspesiaali, osa 1

 Nelli-Nannan jouluspesiaali:

Eli tarina poikkeusoloista, erillään asumisesta, pienen mielen arjesta..
Ja kaikesta muustakin tämän kuluneen vuoden vaikeudesta!

Miten pikkuinen pää pyörii silloin, kun isoa ei ole ollenkaan, tai vaikka olisi hän ei ole tavattavissa ja arki meinaa puskea pienen taapertajan kumoon?
Entä, miksi on niin hankalaa olla pieni ja yksin? Voiko tässä millekään enää tehdä mitään vai kuuluuko nyt sitten vain olla ja mököttää, koska virus?
Veikö tämä vuosi sultakin kaikki sosiaaliset suhteet? Miksi mä tarviin sua näin paljon, Isii!

Niin, tämä vuosi ei varmastikaan ole ollut kenellekään meistä helppo. Ensin sitä vain odotettiin sormet suussa, tuleeko se hörhö virus tänne ja sitten kun tuli, niin mietittiin mitä tuhoa se saa aikaan? Noh, aika moni meistä varmaan on jo huomannut tuhon. Tapahtumia peruttiin yksi kerrallaan, paikkoja suljettiin, monia asioita lopetettiin, niin kuin olisi maailmanloppu tulossa. Tämä vaikutti toki suoraan ja epäsuorasti kaikkeen.

Kun lasket sosiaaliset tapahtumasi ja näkemiesi ystävien määrän tältä vuodelta, voit yllättyä. Heitä on joko niin vähän, että pohdit jo sosiaalisen elämäsi olemassaoloa tai niin paljon, että koet ehkä syyllisyyttä, kun olet uskaltanut mennä, olla ja tehdä. Minä itse, kuulun siihen ensimmäiseen kategoriaan. Lasken helposti tämän vuoden kaikki sosiaaliset kanssakäymiset yhden käden sormilla ja mietin että mihin tämä vuosi siis meni ja kului? Sohvalle tietenkin, netflixin ja sosiaalisen median selailun viidakkoon? 

Erityisen hankalaa koko hommasta tekee tietty se, että joka viikko, lähes joka toinen päivä, minun tekee mieli kiukutella. Kyllä, haluan kiukutella koska nelivuotiaasta se aamukahvi nyt vaan on pahaa (haluan joka päivä smoothien!), tai koska kaapissa ei ole suklaata juuri tänään. Tahdon polkea jalkaa maahan ja äksyillä jollekin. Ongelma vain on, että asun yksin. Tässä asunnossa on siis itseni lisäksi vain yksi, jolle voisin kiukutella - Nalle nalle. Tuo nalle, on omalta isolta saatu kauan aikaa sitten. Jo silloin kun oikeastaan kumpikaan meistä ei vielä edes tiennyt, että minulla on uhmaikäisen nelivuotiaan mielenlaatu, sekä sisäinen kissaeläin.. (Nalle nalle on rakkain tavarani, pelastaisin sen jopa tulipalosta ennen kaikkea muuta!).

Nalle nalle toimii siis joskus Isin sijaisena. Sellaisena pehmeänä sylinä, halittavana ja myös lusikkana nukkuessa, mutta Nalle nalle ei korvaa Isiä. Nalle kun vaan ei halaa takaisin samalla tavalla, se ei silitä päätä tai hellittele silloin kun ryömin sen syliin. Se vain tuijottaa ja ymmärtää hiljaisesti kaiken. Nalle nallelle voisi kiukutella, jos haluaisi vain hiljaista ymmärrystä. Isi on kuitenkin ihan elävä ihminen ja siten vähän erilainen kiukuttelun kohde. Isiltä saisin huomiota, Isi ottaisi syliin tai käskisi heti käyttäytyä. Isi myös palauttaisi pienen ja tunteista ylikuumenevan pään, äkkiä maanpinnalle. Isi nyt vaan ei ole tässä. Isi on omassa kotona, juo kahvia ja häärää vaan omien asioidensa äärellä..

Niin, pikkuisen elämä on joskus vaikeaa, vaikka olisikin se oma iso. On olemassa se toinen elämä, se arki, johon pikkuisuuden lainalaisuudet eivät vain voi ulottua. Päivä päivältä syksyn edetessä pohdin hyvin useasti sitä ajatusta, että mitä jos? Mitäs jos nyt, tähän melkein kolmekymppiseen kroppaan asettuisikin ohjaksiin Nelli neljä vee? Kaupassa pidättelen aina hengitystä, etten kiljuisi, kun näen pehmoja tai glitterisen tarra-arkin. Ja aina arjen keskellä unohdan välillä, etteivät muut ihmiset kommunikoi maukumalla. (Voitte itse arvailla, kuinka vaikeaa on välillä vastustaa niitä headspace impulsseja silloin, kun se suhteen järkevämpi päinen osapuoli ei ole mukana).

Miten tuosta kaikesta sitten selviää silloin, kun toista ei voi nähdä niin usein ja arjen tunnit loppuvat päivistä kesken? Miten pieni voisi hallita tai hillitä omaa kuplaansa ja miten omaa arkea voi organisoida ilman ison läsnäoloa ja silti olla pieni? Entä miten kissat, elävät yksin? Näistä lisää, seuraavassa osassa..

Nelli-Nanna

Mitä "hyötyä" Isolle voi olla suhteesta pikkuisen kanssa?

 Pikkuinen tietysti saa huolenpitoa ja huomiota yms., kun Iso “joutuu” vaan olemaan vastuussa? Mitä siis iso saa suhteesta pikkuisen kanssa?

Pikkuneuvolan ylläpito keskusteli taannoin erään lukijan kanssa, joka pohti tätä asiaa kysymyksensä jatkopohdintana. Keskustelussa hän kommentoi mm. näin: ”Tämä on tietysti sellainen ennakkoluulo vain, mutta monesti kun yritän etsiä tietoa Isona olemisesta (kumppanille näytettäväksi), niin löytyy vain kaikkea sellaista että "sinun täytyy tehdä niin ja näin ja pitää olla vastuussa siitä ja tästä" eli kauheasti vastuita ja velvollisuuksia eikä oikein mitään kovin positiivista. :D ”

Niinpä! Tosiaan, monet sivustot ja keskustelupalstat ovat täynnä lähes aina pikkuisten kirjoittamia vaatimuslistoja, sekä toisten isojen antamia neuvoja siitä, mikä toimii ja miten ison tulisi käyttäytyä. Mutta entäpäs sitten ne hyödyt? Mitä hyötyä tällaisesta suhteesta todellisuudessa on sille osapuolelle, jonka tulee olla kaiken aikaa jotain ja täyttää suurensuuret saappaat jo oman pikkuisensa vaatimuksista lähtien?

Aihetta juuri  Ison näkökulmasta, pohti aiemminkin pikkuneuvolassa kolumnistina vieraillut R, jolla oli hyvät kommentit ja pohdintaa asiasta...

⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻

"Nyt ollaan isojen kysymysten äärellä!

Kaikissa ihmissuhteissa on tärkeää, että ne ovat vastavuoroisia, ja tämä pätee myös Ison ja pikkuisen suhteeseen. Mutta mitä Iso tästä saa, kun tarkoitus on huolehtia toisesta, hyysätä, hemmotella, nostaa jalustalle… Vai onko? Onko pikkuinen suhteen päätähti, vai voiko Isollakin olla oma paikkansa huomion keskipisteenä?

Itse en olisi Isoksi lähtenyt, ellen rakastaisi, rakastaisi hukuttaa pientäni huolenpitoon ja huomionosoituksiin. Se on ihanaa. Tykkään keksiä lahjoja ja yllätyksiä, tykkään täyttää tuttipulloja ja antaa pienen valita elokuvan. Mutta onko se ainut syy, miksi musta tuli Iso? No ei todellakaan!

Faktahan on, että mun pieneni myös rakastaa antaa mulle huomiota. Olla lähellä (läheisyysnarkki kun olen), antaa haleja, pusuja ja auttaa vaikka kotitöissä. Oikeastaan, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, meidän huushollissa pikkuinen on ihan ehdottomasti se kodinhenki ja minä se sohvalla röhnöttävä kaljanjuoja, vaikken kaljaa juokaan. Mun pikkuinen huomioi mut toisinaan pukeutumisessaan; antaa pervon setäisiäititätinsä valita pikkupöksyt ja usein muutkin vaatteet. Muistaessaan pikkuinen myös huolehtii, että mulla on limpparia, että muistan syödä, ottaa lääkkeet, lähteä ajoissa töihin tai minne menenkään.

Entä sitten, jos mä olen kipeänä tai mulla on känkkäränkkäpäivä? (Kyllä, Isoillakin on niitä!) Silloin pikkuinen yrittää auttaa kaikessa. Tuo lääkettä, peittoa, antaa puolestaan mun valita elokuvan, kantaa ruuan eteen ja käpertyy viereen lämmittämään. Pikkuinen huolehtii silloin lemmikkien hoidosta ja osaa pitää suunsa supussa, ei pyydä yhtikäs mitään. Tai ehkä vähän jotain, koska kyllähän se mut tuntee, että mitä voi milloinkin pyytää.

Minä saan tästä suhteesta älyttömän paljon hyvää ja kaunista. Saan rakastaa ja tuntea itseni rakastetuksi, saan huomiota, läheisyyttä ja apua. Saan kumppanuutta, ja sitä kauniimpaa asiaa ei maailmassa olekaan; kahden ihmisen välistä luottamusta ja syvää välittämistä.

Ison ja pienen suhteen ei tarvitse olla pelkkää Ison osoittamaa huolehtimista ja välittämistä pientä kohtaan. Jokaisessa suhteessa vastavuoroisuus näkyy eri tavoin, mutta mulla on sellainen kutina, että sen lisäksi, että mun pieni on mun maailma, mä olen sen maailma. Ja me molemmat halutaan auttaa ja huolehtia toisistamme, molemmat omilla tavoillamme. Ei tämä ehkä se normaalein parisuhde ole, mutta eipä tarvitse ollakaan, kunhan molemmat ovat tyytyväisiä. Siispä; kannustan kaikkia Isoja ja pikkuisia keskustelemaan, mitä se vastavuoroisuus teidän suhteessa tarkoittaa. Ison ei tarvitse olla pelkkä hoitaja, joka ei saa mitään takaisin, ja pikkuisen ei tarvitse olla mikään pieni palvelija. Tämä elämä on syöttelypeliä, joten kannattaa opetella syöttelemään just sen oman rakkaan kumppanin kanssa."

- Iso R

Poikkeukselliset ajat: Muuttuvat tilanteet ja etäsuhteet?

Etäpikkuisuus ja suhteen muutokset poikkeusolosuhteissa?

Mitä tehdä silloin, kun pieni kokee joutuvansa olemaan väärässä paikassa, ollessaan erossa isosta? 
Miten etäsuhde tai erillään olo vaikuttaa Cg/l- suhteeseen? Voiko etänä olla pieni ja iso?
Kuka etäsuhteessa vahtii, syökö pikkuinen porkkanaa vai tikkaria?

Näitä mainittuja ja monia muita ajatuksia on kulunut vuosi ollut aivan pullollaan. Vallitsevat poikkeustilanteet ja monien tuttujen sosiaalisten rutiinien muutokset, herättävätkin varmasti kaikissa meissä uusia ja ihmeellisiä tunteita. Pikkuneuvolassa vuosi on ollut jokseenkin hiljainen. Blogin tuotantoon osallistuvalla henkilökunnalla kun valitettavasti on myös blogin tuotannon lisäksi ne omat arkikiireet..

Näin vuoden loppua kohti on pohdittu hieman  kulunutta vuotta ja sen tuomia uusia tuulia. Poikkeustilanne on tuonut muutoksia monen sosiaaliseen ja tavanomaiseen elämään. Siksipä on aiheellista myös pohtia, miten vuoden kulku on ehkä vaikuttanut meidän, Isojen ja pikkuisten elämään? Vuoden alkupuolella, neuvolan omat pienet pohtivat suhteidensa tilannetta ja alkavien poikkeusolojen vaikutusta niihin. Näin nuo vuoden alun muutokset ovat vaikuttaneet:

“”Kun ei Isin kanssa voida nyt nähdä säännöllisesti on otettu käyttöön päiväohjelma taktiikka, jonka tarkoitus on auttaa tätä pikkusta pysymään säännöllisessä arjessa kiinni. Erityisesti nyt poikkeavina aikoina tämä on hyödyksi, koska tämän, kuten usean muunkin pienen päätä sekoittaa helposti epäsäännöllisyys ja normaalista poikkeavat olot.

Käytännössä tämä päiväohjelma toteutuu niin, että normaalistikin pienellä on säännölliset nukkumaanmenoajat, kohtalaisen säännölliset ruokailuajat ja lisäksi isille ilmoitetaan, kun vitamiinit on otettu ja jumpat on tehty. Normaaliin lisänä on nyt käytössä ja kokeilussa se, että vapaapäivinä pieni ilmoittaa isille edellispäivänä asiat, jotka täytyisi, haluaisi ja olisi hyvä tehdä, isi laittaa ne asiat järjestykseen ja ilmoittaa suurpiirteisen aikataulun. Pieni on iloinen ja tyytyväinen kun voi sitten tätä aikataulua noudattaa ja kertoa ylpeänä isille kun asiat on suoritettu. Isin voi etänä vastata sydänsilmä- hymiöllä tai “hyvä tyttö” ja se riittää siihen, että Pieni kokee tulevansa huomioiduksi ja huolehdituksi. 

Tämä pieni on taipuvainen siihen, ettei saa mitään aikaan, jos se on kiinni siitä, että itse pitää hoitaa, kun on kyse vapaapäivistä siis. Pieni jää haaveilemaan ja pohtimaan kaikkea sitä, mitä voisi, haluaisi ja pitäisi tehdä ja kaikki jää tekemättä, koska tulee ahdistus, että on liian monta asiaa.”” 

“”Isi on ollut etätöissä kotona ja silloin siellä ei voi olla yötä. (Joo, isi on salainen agentti!) Normaalisti isin luona on saanut olla yökylässä silloinkin kun on työpäivä, koska ne työt ei ole tullut kotiin. Tämä on muuttanut kaikkea tosi paljon. Pieni puoli oireilee esimerkiksi huomion puutteesta, rutiinien ja struktuurin lipsumisesta, kun aikataulut hajoaa ym. Meillä on muutenkin menossa suhteen rakentamisvaihe, isi opettelee olemaan isi, joten pienen on pitänyt sopeutua siihen, että nyt on välillä pärjättävä yksin ja todella opittava tottelemaan sääntöjä. (Se on kauhean vaikeaa kun unohtaa aina jotain..)

Minulla on päivärytmin säännöt heräämisen ym. kanssa, sekä herkkupäivät ja asioihin tulee kysyä lupa ensin. Näiden kaikkien muistaminen on vaan tosi hankalaa, koska pieni minä on hajamielinen välillä. Joskus taas tekee mieli kiukutella tahallaan, koska silloin isiltä saa huomiota enemmän. Isi koittaa pallotella arkirytmin ja pienen kanssa, sekin on välillä varmasti isille haastavaa? Ja siksi omaa isoa pitää muistaa kehua ja kannustaa!”” 

⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻

Etäsuhteen vaikeus tai vaivattomuus?

Pieni ei voi arjessa välttämättä olla 24/7 pieni, mutta monesti erilaisissa Ison ja pienen suhteessa dynamiikka on osa arkea ja läsnä jatkuvasti. Tuolloin, kuten aiemmissa esimerkeissä kuvattuna, monet käytännön järjestelyt ja rutiinit voivat muuttua tilanteessa, jossa pikkuisen pitää pärjätä enemmän yksinään. Tottakai pienille se ihanteellisin ja paras vaihtoehto olisi, että iso asuisi saman katon alla ja avoin syli olisi aina tarjolla. Tuo ei aina kuitenkaan syystä tai toisesta ole mahdollista. On esim. etäsuhteita ja tilanteita, joissa jopa etäsuhteestakin voi tulla muutoksien kautta yhä etäisempi.

Tämän vuoden aikana maailmaan on vaikuttanut laajasti se yksi poikkeustilanne, joka on monin tavoin vaikuttanut ihan arkiseenkin elämään. Arkeen ja päivittäiseen eloon vaikuttavat olosuhteet muuttavat myös mahdollisesti  ihmissuhdettakin, joko suuntaan tai toiseen. Tämä muutosten ilmaantuminen luo varmasti uusia kuvioita aiemmin rakennettuihin suhteisiin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tapahtumia vähennetään tai jopa lopetetaan täysin, matkustaminen on ollut nyt epäsuotavaa ja elämäntavatkin ehkä muuttuvat, jos töitä tuodaan kotiin jne.

Ison ja pienen suhteeseen nähden monet muutokset voivat olla suuria. Molemmat saattavat painia oman stressin, kiireen tai muun keskellä ja se näkyy kummankin käytöksessä usein melko suorasti. Pikkuinen voi oirehtia hellyyden kaipuusta ja ikävästä. Ikävä vaivaa samoin ehkä isoa, joka yrittää jakautua arjessaan tasaisesti kaikkeen. Sanomattakin selvää on, että suhde kohtaa monenlaisia uusia asioita, joiden järjestäminen vie aikaa.

Toisaalta etäsuhteen tai kaukana olemisen hyviä puolia pienille on mm. se, että nyt saa toteuttaa itseään ja pikkuista elämää ihan omassa rauhassa. (Tottelemattomat kakarat tietää mitä tuo tarkoittaa..). Myös erillään asumisessa on se etu, että isokin saa omaa tilaa ja rauhaa, siis aikaa jolloin ei tarvitse odottaa koska glitter- pommi räjähtää kahvipöydälle tai milloin seuraavaksi astuu vahingossa pikkuisen pehmon hännän päälle. Vaikeampi tilanteesta tulee silloin, jos toiveet ja käytännöt eivät ole hallinnassa tai niistä ei ole keskusteltu tarpeeksi. Tuossa tilanteessa syntyykin siis väistämättä oireilua ja esim. pikkuinen voi kokea ikävän tuskaa, kun ei saakaan heti mitä haluaa ja ei pysty sopeutumaan tilanteeseen. 

Kuka sitten etäsuhteessa vahtii pikkuista? Ihan yhtälailla silloin tuo vahti on iso, mutta pienelle voi tulla uusi vastuu totella ja olla varmistetusti luottamuksen arvoinen. Tämä kannattaa pienelle opettaa ja esitellä jotenkin motivoivasti. Pikkuisille usein on tärkeää, että hyvä käytös palkitaan jotenkin. Toisille se palkinto on jo suora mielihyvä pelkästään siitä, kun saa olla kiltti pikkuinen ja toiset taas tarvitsevat vahvaa motivointia ollakseen juuri sitä. Kullekin pienelle toimii erilaiset asiat. Monille tämä vanhanaikaiseksi koettu kasvatuksen ajatusketju: kiristys, uhkailu ja lahjonta - onkin varmasti melko tuttu käytäntö.

Näinä aikoina paljonkin muuttuvissa tilanteissa suhteen käytäntöjen toimivuudesta ja mahdollisista muutoksista kannattaa keskustella. Muutokset kun voivat tuoda uusia ajatuksia kummankin osapuolen tarpeista. Ison ja pikkuisen suhteesta keskustelu on tärkeää ja siinä muistaa ottaa huomioon myös pikkuisen ymmärrys. Asioista olisi siis hyvä puhua tottakai ensin aikuisesti ja sen jälkeen olisi hyvä huolehtia, että pikkuinen myös omassa headspace tilassaan ymmärtää vallitsevan tilanteen ja muutokset. Tuo keskustelu on toki hyvin omalaatuista käydä kahdesti, mutta se voi mahdollisesti auttaa pienen mieltä ymmärtämään tilannetta paremmin. Tästä moni ehkä tunnistaakin sen, miten jostain asioista puhuminen on hyvin eri asia aikuisesti keskustellen, kuin sitten selittää asioita toiselle, jonka mieli vaeltaa esim. noin nelivuotiaan hattara maailmassa.

Oletko sinä kokenut tämän maailmaa hallitsevan tilanteen vaikuttavan jotenkin omaan arkeen tai suhteeseen? Mitkä olisivat omat vinkkisi kanssa kärsijöille? Kommentoi vapaasti täällä blogissa tai tule juttelemaan aiheesta lisää Pikkuneuvolan omalle discord -servulle. Klikkaa itsesi sisään tästä linkistä: Pikkuneuvolan Discord aula

⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻

Miten etäsuhde tai muutoksen myötä kaukana olo siis voisi toimia?

Ensinnäkin: Molemmat, jutelkaa toisillenne ja keskustelkaa siitä mitä nyt tarvitaan? Kertokaa rehellisesti toiselle arjesta jos sukka on mytyssä tai aamukahvi kitkerää...

• AIKA!
  Isollekin pitää antaa välillä rauhaa, moni pieni toki kaipaa jatkuvaa huomiota, mutta iso ei ehkä etänä ehdi olemaan läsnä niin paljon ja usein. Pikkuisella on hyvä olla aina jotain itsenäistä tekemistä silloin kun iso ei ehdi jutella. Tämä helpottaa myös viesti tulvien tarvetta, kun pienellä on sitä jotain mihin keskittyä.

• KOMMUNIKOINTI!
  On hyvä tehdä selväksi että, vaikka iso ei voikaan vastata heti ja aina niin pikkuisen on sallittua kyllä laittaa kaikenlaisia viestejä pitkin päivää. Isohan voi työpäivän ajaksi laittaa puhelimen äänettömälle tai viestien ilmoitukset pois päältä ja kuitata viestitulvan sitten kun ehtii. (Iso voisi myös laittaa kiire vastaus -hymiöitä välillä, näin pieni tietää että olet yhä olemassa!)

• YMMÄRRYS!
  Pikkuiselle kannattaa ja tuleekin mielellään selittää, erilaisen tilanteen syyt ja seuraukset. Miksi ei saa jotain tai ei ehdi nyt yökylään? Mitä sen sijaan voisi tehdä ja miten voisi viettää yhdessä aikaa etänäkin? Ison kannattaa muistaa kiinnittää huomiota siihen, milloin keskustelee toisen aikuisen puolen ja milloin pikkuisen pään kanssa.

• KONTAKTI!
  Aikana, jolloin fyysiset tapaamiset ei ole mahdollisia, molemmilla jää se kosketuksen kautta saatu hyväksyntä vähiin. Joten: silloin kun näette, huolehtikaa, että molempien hali- akkuja ladataan ja saatte tarvitun fyysisen kontaktin! Ison kannattaa vahvistaa pienelle hyväksynnän tunnetta useasti, esim. viestien kautta, jotta pieni huomaa olevansa haluttu, hyväksytty ja rakastettu. Tätä kannattaa jankata pienelle ihan joka päivä. (Pienet ovat hyviä unohtamaan nämä, silloin kun tunteet ottaa vallan ja ikävä syö, niinkuin hiiri piparkakkutalon nurkkaa..)

• YHTEYDENPITO!
  On siis suuri osa arkea, etänäkin. Vaikka olisi kova kiire, eikä ehdi jatkuvasti vastailla niin pienet viestit, kuvat ym. lisäävät varmasti molempien päivään iloa. Ison kannattaa ajoittain tarkistaa pienen hyvinvointia ja pikkuinen taas voi panostaa juttuihin, joilla piristää omaa isoa. (Isot huom: viesti tulvat tarkoittavat sitä, että sinua kaivataan, pikkuisesi haluaa huomiota!)

• LUOTTAMUS!
  Molempien tulisi pystyä luottamaan toisiinsa. Jos on säännöt, niitä totellaan ja jos pienelle luvataan jotain se lupaus pidetään. Mikäli tämä ei jostain syystä onnistu niin se perustellaan miksi ja pohditaan toinen tapa tai toteutus. Kummankaan ei kannata ryhtyä siihen, mitä ei oman arjen keskellä voi luvata ja noudattaa. Ison olisi hyvä kehittää jokin varmistus keino, etenkin jos pikkuisella on noudatettavia sääntöjä. Mistä sinä tiedät että pieni tottelee?

Hiljaisuus pikkuneuvolassa?

 Heippa pienet höpöset ja pienten isot, sekä muut blogiin eksyneet!

Pikkuneuvolassa on ollut yhä hiljaista. Pahoittelut tästä hiljaisuudesta, se ei ole suinkaan merkki blogin hiljenemisestä vaan enemmänkin karu totuus. Kuten arvata saattaa, blogin pitäminen vaatii aikaa ja paneutumista julkaistaville aiheille. Tämän vuoden aikana Pikkuneuvolan ylläpito on ollut tylsien ja aikuisten kiireiden alla. Se on tosi tylsää! Siis vaikka olisikin pikkuinen ja haluaisi aina leikkiä ja jutella vain pikkuisten jutuista, on jonkun aikuisesti hoidettava kaikki arkiset asiat. PÖH! 

Pikkuneuvola on yhä pystyssä, pikkuisten omien juttujen luominen, sekä erilaisten uusien aiheiden etsiminen myös jatkuvasti käynnissä! 

Ja siitä puheenollen:
Yhä vain jatkuvan sosiaalisia tapahtumia ym. ikävästi hallitsevan tilanteen johdosta ja koettuani kovin tylsää pikkuisen sosiaalista turhautumista, päätin perustaa Pikkuneuvolalle oman Discord -kanavan! Ja kyllä, minä tiedän että jokaisella meillä on jo tätä etä toimintaa ihan hirveästi! Ja varmasti erilaisia kinky ryhmiä, pikkuisten ryhmiä ym. on perustettu jo tuhottoman paljon. Ja silti, seasta puuttui mielestäni vielä tämä yksi kirsikka kakun päältä...

Pikkuneuvolan discordista löytyy tällä hetkellä:

• Vastaanottotiski ilmoittautumista ja esittäytymistä varten
• Omat aihehuoneet blogin teemoihin liittyviin keskusteluihin
• Päiväpulinoille omistettu yleinen aula, jossa voi höpistä niitä näitä
• Mainoslehti, jonne jokainen voi jakaa omat hyvät linkkivinkkinsä
• Ääntäsi pääset myös käyttämään halutessasi mm. Satunurkissa, Metelöintihuoneissa (koska pikkuiset pulinat), sekä Peliporukassa..

Jokaiselle vierailijalle jaetaan kanavalla roolit, joten muistathan esittäytyä? Otamme myös mielellämme vastaan uusia ajatuksia kanavaan liittyen.

Pikkuneuvolan Discordiin pääset tästä: discordneuvolan Aula 

Linkki ohjaa sinut aulaan, muistathan käydä esittäytymässä vastaanottoon, mikäli aiot viihtyä kauemmin kuin hetken!

Hyvää itsepäisyyspäivää ja joulun odotusta toivoen, Blogin ylläpidollinen isosisko: Nelli-Nanna

Samat kujeet, uusi koti!

Jee! Muutto on valmis ja Pikkuneuvola on viimein muuttanut onnellisesti uuteen osoitteeseen...

"Mutta hei, mitenkäs tämä uusi blogialusta siis toimii?" 

No, antakaahan kun blogin isosisko selventää:

Blogissa on siis yhä teemahuoneita. Teemat löydät tässä blogialustassa nimellä - tunnisteet -  sivupalkin valikosta.
Samasta sivupalkista löytyy myös blogikirjoitusten - Pieni arkisto - josta voit etsiä tekstejä jonkin tietyn ajankohdan mukaan. 
Erillisiä sivuja on kaksi ja ne on omistettu Pikkuneuvolan kahdelle oleelliselle informaatiolle: Mikä tämä blogi on ja miten tämä blogi käsittää pikkuisuuden.

Sivupalkista löytyy tunnisteiden ja arkiston lisäksi myös Pikkuista postia -laatikko. Tällä pikkulaatikolla voit jättää Pikkuneuvolalle kommentteja ja lyhyempiä viestejä. Laatikon viestit ohjautuvat samaan paikkaan kuin sähköpostikin, joten sen yksityisyys on samaa taattua isosisko-laatua!

Teemahuoneita tunnisteilla ovat siis:

Aula & Info
Tänne keräämme kaiken yleispätevän tiedon ja Pikkuneuvola informaation. Jos et tiedä mistä aloittaa, aloita tämän tunnisteen teksteistä!
Tai, jos haluat selata muuta yleistä pikkuisuuteen liittyvää informaatiota.

Dear Neuvola & Kysymykset
Onko sinulla kysymys, tai lähetitkö meille viestin? Tällä tunnisteella löydät kaikki luvan kanssa julkaistavaksi tarkoitetut kysymykset vastauksineen.
Joskus Pikkuneuvolan väki pohtii itsekin kysymyksiä ja kysyy niitä lukijoilta, sellaiselle pohdinnalle on tuo oma kysymys tunnisteensa.  

Kysymyspalstaan saa yhteyden vaikka sähköpostilla: pikkuistenpalsta@gmail.com Tyhmiä kysymyksiä ei ole ja pikkuneuvolaan voit laittaa viestiä ihan mistä vaan!
Kaikki viestit tulevat pikkuneuvolan yksityiseen toimistoon ja käsitellään anonyymeinä. Mahdollisesti julkaistavat kysymykset sisältävät vain sen mihin annat viestissä luvan ja esitellään anonyyminä, ellet anna viestissä itsellesi jonkinlaista nimimerkkiä. 

Kerhohuone
Tämä on paikka vain meille pienille! Täällä jaetaan hassuja askartelujuttuja tai kerrotaan hömppäsatuja, voit lähettää kerhohuoneelle omia piirrustuksiasi tai muuta taiteilua jne. Kerhohuone tunnisteen alla on asiaa pieneltä pienelle, myös vertaistuellista sisältöä mm. siitä millaista se oikeastaan on olla pikkuinen?

Isojen Opas
Jos pikkuisilla on oma huone, niin pitäähän niille aikuisillekin eli isoille, olla joku oma lukusali! Tämän tunnisteen alla on opasmateriaalia, josta kukin pikkuisten kanssa toimiva tai esimerkiksi oman pienen adoptointia pohtiva, sukupuoleen ja rooliinsa katsomatta, voi löytää itselleen hyödyllistä yleistä tietoa. 

Meidän pienten keskuudessa kun on välillä kiertänyt ajatus siitä että kyllä teitäkin hönöjä olisi hyvä oikeasti jotenkin opettaa! (Uskallanpa todeta sen tässä nyt hyppimättä kenenkään dominoivan varpaille, koska vastaanottovirkailijaahan ei saa piestä..) 

Kolumni
Vierailevia sulkakyniä, muutama taiteilija ja mitä vielä? Kolumni tunniste on omistettu vieraileville osallistujille, joita kiinnostaa olla tuottamassa sisältöä neuvolaan. Kolumnistina voit jakaa omakohtaisia kokemuksia tai kertoa oman painavan mielipiteesi vaikkapa siitä, miten bdsm-yhteisö suhtautuu pikkuisiin?

Tervetuloa uuteen blogiin, samojen tuttujen teemojen pariin!
Toivottavasti viihdyt ja muista antaa palautetta jos voisimme tehdä jotain vielä paremmin?
T. Blogin perustaja ja isosisko, Nelli-Nanna

Mulla on idea! / Miten pääsen vierailevaksi kolumnistiksi?

Oletko Pikkuinen, jolla on paljon asiaa ja ideoita?
Oletko Daddy, Mommy, Caregiver tai muu pikkuisten kanssa puuhaava täti/setä?

Haluaisitko jakaa kokemuksiasi tai tietotaitoa siitä, millaista pikkuisena olo tai pikkuisen kanssa puuhaaminen on?

Pikkuneuvola etsii sisällöntuottajia: tuomaan blogille myös teidän lukijoiden omaa yhteisöllistä näkökulmaa asioihin!
Pikkuneuvolan taustalla häärää lauma pikkuisia itse, tottakai. Blogin aiheiden keksiminen ja pohtiminen on vaan niin hauskaa että haluamme tarjota mahdollisuutta muillekin! Ja niin, kyllähän me pienet toki osataan asettua hetkellisesti pohtimaan juttuja. vaikka oman Caregiverin näkökulmasta, mutta Pikkuneuvola arvostaisi silti myös ihan aitoa mielipidettä ja näkökantaa, teidän Isojen puolelta. Voit olla vasta-alkaja tai vanha konkari! Pikkuisen voi tehdä ihan mitä mieleen tulee, esim. little-tavaran arvosteluja tai askarteluohjeita Kerhohune aiheisiin. Isot taas voivat kirjoittaa fiksusti esimerkiksi, seuranhaun vaikeudesta tai rankkujen toteuttamisesta. 

Sinun ei tarvitse sitoutua blogin henkilökunnaksi tai ylläpitoon, sillä me otamme vastaan vierailevien kolumnistien kirjoituksia enemmän kuin mielellämme!
Jos siis koet halua keksiä blogiin sisältöä, kokemuksellisesti/ tietopohjalta, ota yhteyttä sähköpostilla: pikkuistenpalsta@gmail.com tai heittämällä yhteydenotto lomakkeella ideoita! (Pikkuneuvolan sähköpostissa pidämme yhä kiinni vastuusta että viestit pysyvät yksityisinä.)

T. Blogin perustaja ja toimintaa valvova Isosisko, Nelli-Nanna ;D

Ps. Itseäni kiinnostaa esim. hirveän paljon Isojen tuntemukset ja muu ajatusten juoksu. Olisi kiva lukea kokemuksellisiakin pohdintoja aiheesta. Lisäksi olisi ihan mahtavaa jos tänne saataisiin oma vinkkilipas, jossa voisi jakaa hyväksi havaittuja ideoita tms. esimerkiksi rankuista tai muusta vastaavasta. Vähän samaa ajatusta on pienten oma kerhohuoneen aiheissa. Sinne voisi tulla jakamaan pieneltä pienelle eri vinkkejä tai vaikka repun tuunaus ideoita.

Tervetuloa UUTEEN Pikkuneuvolaan!

Hei kaikki höpinätötteröt!

Tämä on pikkuisten neuvolan UUDEN blogialustan ensimmäinen ajankohtainen postaus, mutta vanhoilla teksteillä!

Tämän blogin tarkoitus on hyvin moninainen ja se saattaa, jopa matkan varrella kasvaa pienestä idean siemenkodastaan, vielä johonkin suureen ja mahtavaan kukintoon. Neuvolan ajatus tulee mielestäni hyvin ilmi jo nimestä, tämä on siis pikkuisten oma neuvola, jonne kukin pieni tai iso, kuka vain aiheesta kiinnostunut, voi tulla oman kysymyksensä kanssa ja neuvola auttaa parhaan taitonsa mukaan! Tämä blogi toimii anonyyminä palstana ja ihmisoikeudellisten periaatteiden mukaisesti ketään syrjimättä tai kiusaamatta, ottaen huomioon yksilön vapauden ja oikeudet olla täysin oma itsensä. Sisältö syntyy neuvolan aktiivisten jäsenten yhteisistä keskusteluista, vierailijoiden kysymyksistä ja aiheeseen sopivasta materiaalista.

Blogin sisältö pyörii aiheissaan siis:

Neuvontaa - vastauksia kysymyksiin!

Tietoa ja tiedon jakoa - Informatiivista sisältöä pikkuisten aiheista!

Vertaistukea - Pikkuisilta muulle maailmalle, pieneltä-pienelle yhteyksiä!

Positiivisuutta - Yksin on hankala pohtia, mutta yhdessä ollaan mahtava yhteisö!

To be continued...

Ollaan söpöjä yhdessä! Terveisin: Nelli-Nanna

(Neuvolan johtava isosisko ja blogin perustaja)

Mielen hyvinvointi - osa 3

Pienten mieli ja hyvinvovinti, osa 3: Mitä pikkuinen pelkää?

Muistilista isoille ja muille pienten kanssa puuhaaville.

Moni Iso tuntuu olevan joskus ihan ulapalla siitä, että meillä pikkuisilla on pelkoja ja tunteita, jotka voivat olla tavallisen kanssakäymisen tiellä. Hiljainenkin pikkunen saattaa hyvinkin haluta jutella muiden kanssa ja olla mukana, mutta ei uskalla koska söpön ulkokuoren takana kuohuu suuri tumma pelkojen meri. Pikkuinen, joka taas on kokoajan höpöttämässä ja tarvitsee jatkuvaa huomiota, saattaa piilottaa omat pelkonsa tuohon hyvin huolettomalta vaikuttavaan sosialisointiin.

Asiaa pohtiessa, Pikkuneuvolan pienet kokemusasiantuntijat kokosivatkin aikamoisen listan erilaisia pelkoja. Pelkojen kanssa, jokaisen ison tai sellaiseksi haluavan, täytyy muistaa että niitä ei koskaan saa tai edes kannata käyttää hyväkseen missään tilanteessa! (Saatat saada pelästyneen lisäksi myös suuttuneen pikkuisen, puremaan sinua.. en sano mistä.) 

Pienten pelkoja...

Pimeää! Kun ei näe mitään alkaa kuvitella kaikenlaista. (Yyövalo!)

Tunteita. Pikkuinen voi pelätä, että kertoessaan niistä tulee hylätyksi.

Kommunikointia. Voi olla pelottavaa kertoa aina oma mielipide. 

Yksinäisyyttä. Muista varmistaa ja kertoa että pieni on tärkeä!

Ettei iso hyväksy pientä omana itsenään, sellaisena kun on.

Sitä ettei riitä. Pikkuinen voi pelätä että tahdotkin jotain enemmän.

Muiden ja etenkin oman ison odotuksia ja sitä, ettei pystykään täyttämään niitä.


Sitä, että on liikaa tai vaivaksi. Pienen mieli keksii helposti syitä miksi hänestä ei pidetä. Pieni voi ajatella olevansa liian hankala, raskas, vaativa, huomionkipeä...

Sitä, että hurjimmat pelot ottaa vallan. Jos niin on käymässä, pieni saattaa jopa muuttaa käytöstään kompensoidakseen..

 Pieni voi pelätä aikuistelua! Pienelle Voi tulla stressiä aikuisten maailmasta ja sen myötä jotkut jutut voi alkaa pelottaa. Tätä helpottaa kannustus ja kehuminen. Pieni palkintokin voi olla hyvä apukeino!

Ja lisää pelkoja...

Että iso hylkää, koska ei osaa olla pienen kanssa, kun tätä pelottaa. Tämä selviää juttelulla, ison kannattaa avoimesti kertoa mikä mietityttää, pikkuiselta voi löytyä hyviä neuvoja tai toiveita mitä itse haluaa näissä tilanteissa.

Ettei saa näyttää pelkojaan, vaan joutuu piilottamaan ne ja olemaan niiden kanssa yksin. Tätä voi lievittää juttelemalla pienen kanssa avoimesti kaikesta.

Pieni voi esimerkiksi uusissa tai jännissä tilanteissa pelästyä jotain ihan tavallista ja hassua asiaa, reaktio voi olla hyvin primitiivinen ja tunteellinen. Itkuisuus tai säikädys menee varmasti kuitenkin ohi rauhoittelulla ja haleilla.

Muita isoja, vaikka olisivat tuttuja. Pienillä on kova halu olla mieliksi kaikille, koska silloin omakin iso on tyytyväinen. Tässä ison rooli on tärkeä, kerro pikkuiselle etukäteen, mitä häneltä odotetaan muiden seurassa ollessa.

Muita pieniä, koska muiden kanssa pikkuinen tulee entistä tietoisemmaksi itsestään ja omista ominaisuuksistaan. Pieni voi pelätä myös arvostelua.

Arvostelun lisäksi pikkuinen voi pelätä ettei ole jotenkin oikein pieni, hänelle kannattaa kertoa ja vahvistaa aina sitä ajatusta, että hän on oikein ihan juuri sellaisena kuin on.

Lopulta, parhain asia mitä voit oman pikkuisesi isona tehdä, on kysyä tästä aiheesta häneltä itseltään! 

Jokainen pieni on oma itsensä ja kullakin on yksilölliset pelot ja suuret tunteet.

Se että kysyt, osoittaa että välität!

Mielen hyvinvointi - osa 2

 Pienten mieli ja hyvinvointi, osa 2: 
Mikä pikkuisen mielen hyvinvointiin vaikuttaa?

Pienellä on aina syynsä tuntea mitä tuntee ja olla sellainen kuin on...

Pikkuisille tunteet, kuten pelko, sekä niiden tunnistaminen ja käsittely, ovat suuria juttuja. Pohtiessa aihetta pienten näkökulmasta, löysimme muutamia omakohtaisia ajatuksia...

Alla on kolmen pikkuisen ajatukset siitä, mitä pieni minä pelkää ja mistä tulee paha mieli?

""Kun kaikki muut hehkuttaa sitä pinkkiä vaahtokarkki pilveä, oman isonsa tai pikkuis-kaveri siskojen ja veikkojen kanssa ja itse on etsinyt isoa yli 2 vuotta niin pieni peikko saa päähänsä että entä jos jää yksin, entä jos ei löydä ketään? Kun tuota ajatusta tarpeeksi kylvää, se pelon puu on pian niin isoksi kasvanut, ettei sitä mikään tulipalo, kaivuri tai muu, helpolla alas saa. Silloin sekin jo, kun tulee pikkuis -fiilis esim. pehmosta, saattaakin tuoda pelot esille ja loppujen lopuksi koko pienuutta voi ruveta pelkäämään. 

Monesti varsinkin bileissä ja foorumeilla, tulee fiilis että kaikilla on jo joku. Ja vaikka on yksin ajatusten ja pelkojen kanssa, eikä uskalla puhua, koen tärkeäksi että näistä täytyy puhua ja pikkuneuvola on täydellinen paikka tähän. Monet pienet on herkkiä ja jos ei uskalla ilmaista pienuuttaan, tai niinkuin minun kohdalla ei vain ole ketään kenen kanssa esim leikkiä, niin helposti pelkojenkin kanssa jää yksin tai niitä vähättelee, joko itse tai muut. Harmikseni olen huomannut, että todella monet isot vähättelee pienten tunteita, eikä usein yritä edes ymmärtää. 

Toinen inhottava juttu on mt- asioista tietämättömät. Olen saanut kuulla, että koska mulla on perhe niin enhän mä ole yksin. Olen myös yhdistyksessä aktiivi ja mulla on kinkyjä kavereita, joiden kanssa voi olla sellainen kun on. Nämä on totta, en sinänsä ole yksin, mutta pieni minä ei ajattele asiaa ihan niin yksinkertaisesti. Pieni minä on yksin ja yksinäinen, jolla on pelkoja siitä, että ei saa toteuttaa itseään tai ei tule ymmärretyksi..."" - PEIKKO

""Tähän aiheeseen on varmasti jokaisella pienellä omat kokemuksensa sanottavanaan. En usko, että pelot olisi tuntemattomia kenellekään pienelle. Mulla on tullut kanssa tosi paljon pelkoja vastaa, kun pikkuisen minän olen valloilleen päästänyt. Sieltä on löytynyt tosi paljon yksinäisyyttä, hylätyksi tulemisen pelkoa ja vanhoja traumoja hylätyksi tulemisesta. Olen päässyt pienessä mielessäni syvälle siihen olotilaan missä koen olevani pieni Kaisla 5v., joka olin oikeasti viisivuotiaana. Ja siihen tunteeseen, missä koin olevani aivan yksin tyhjyydessä ilman ketään kenen luo voi mennä kun on paha olla, ilman ketään kuka pitäis huolta ja hoivais tai ottaisi syliin, kun on vaikeaa. Ilman kannustusta ja tukea, apua ja hyväksyntää.

Olen kokenut uudestaan niitä tunteita ja yllättynyt siitä, miten vahvasti ne on edelleen aktiivisia siellä pienessä mielessä ja miten paljon ne pelot vaikuttaa siihen, miten aikuinen minä toimii arjessa. Olen alkanut pikkuhiljaa rakentamaan sinne tyhjyyteen turvapaikkaa, sille pienelle Kaislalle. Sellaista, missä sen on hyvä olla ja se kokee olevansa turvassa. Sellaista paikkaa, missä ei tarvitse pelätä. Siellä Kaislan on hyvä olla yksinkin, siellä Kaisla hallitsee. Sinne pääsee vaan ne, ketä Kaisla sinne valitsee milloinkin päästää. Sinne ei pääse kummitukset ja möröt. Välillä ne kuitenkin tulee hakkaamaan ovia ja ikkunoita, joskus tosi kovaa, niin ettei niiltä saa rauhaa.

Siinä kohtaa se ulkopuolinen apu ja tuki on tärkeää. Silloin tämä pieni tarvitsee ympärilleen niitä ihmisiä, jotka tukee, auttaa ja ymmärtää. Silloin vertaistuki, on vertaansa vailla. On tärkeää, että on muita pieniä, jotka muistuttaa siitä, että useimmilla pienillä ne pelot on vastaavia ja kaikki kamppailee niiden kanssa ja niistäkin selviää. Kaikkien isojen olisi oleellista myös ymmärtää, tai ainakin hyväksyä se oleellinen osa pikkusen kanssa olemista, että se tuo mukanaan niitä pelkoja ja niiden kanssa pitää olla kärsivällinen.

Pienet on siitä mahtavia, että pikkuis -tilassa ollessa, ollaan niin mahdottoman avoimia ja omia itsejämme puhtaimmillaan, että sitä pitäis kunnioittaa. Se pitäis ottaa vastaan suurena luottamuksen osoituksena, sitä pitäis kohdella varoen ja ennen kaikkea ottaa vakavasti ne pelot. Pienet haluaa olla ja tulla rakastetuksi, hoivatuksi ja välitetyiksi. Pelkojen hyväksyminen on osa sitä välittämistä."" - KAISLA

""Mulla on ollut paljon mörköjä ja ahdistunut oon aina jossain määrin, mutta oon myös oppinut hallitsemaan sitä. Tämäkin siis pelkää mörköjä, vaikka persoonasta ei ehkä uskoisi. Mulla pelot liittyy siihen, että mikä on sallittua ja mikä ei. Mikä on sellainen tunne, joka saa olla ja mikä taas ei saa olla olemassa? Vois luulla että tunteet on sallittuja mutta minäpäs se soimaan itseä niistä. Tämän mä olen oppinut jo kauan sitten, kun piti "olla ihmisiksi" tai kasvaa äkkiä aikuiseksi. Oli helpompi vain kieltää tai piilottaa omat tunteet mieluummin kuin tuoda niitä julki ja katsoa mitä tapahtuu. Pieni minä tekee tätä yhä, kovasti yritän harjoitella olemaan avoin ja rehellinen tunteista. Aina se ei ole helppoa.

Mä olen joskus (ihan itse) oppinut että tunteet pistetään piiloon, koska ne on omia ja niistä muka ei voi puhua. Sille miksi ei voi puhua, on ihan oma ajattelu koukero: Jos tunteistaan kertoo, voi joutua kovasti selittämään tai puolustamaan niitä ja saattaakin huomata, että niitä ei hyväksytä. Tuolla logiikalla on fiksumpaa olla hiljaa ja piiloutua, kuin että sanoisi ääneen, jotta muut voi haukkua. Olettaen, että haluat saada huolenpitoa ja olla hyväksytty, toivottu jne.

Tuon tunnepuolen takia pieni minä pelkää sitä, että on jotenkin liikaa tai liian vähän. Oletan ja ajattelen ihmisten puolesta päässäni mitä mieltä ne on ja sitten pelkään sitä, että se onkin totta. Esim. "Vaadin taas liikaa tai oon varmasti liian roikkuva..", kun todellisuus on vaan toimivan pikkuis -suhteen toivomista ja se vaativana olo on tavallista keskustelua jne. Pienet aivot on sitä mieltä, että parisuhteen rakentaminen, keskustelu ym. on väärin, koska "ei ole oikein kertoa tarpeistaan" ja kaikki muut sataviiskyt plus -miljoonaa erilaista syytä.

Mä pelkään myös yksin olemista koska silloin mulla on aikaa olla omien tunteiden kanssa. Se ahdistaa kun on oppinut, että osa tunteista on sallitumpia kun toiset. Näitä vähemmän sallittuja on myös siis esim. ikävä ja läheisyyden tarve. Yksin ollessa "sallimattomat" tunteet tulee pintaan ja sitten on ihan väärä olo ja ettei saisi olla olemassa, koska tuntee näin. En syytä tästä omaa historiaani, koska ihmismieli on kiemurainen ja vaikka olisi kuinka kauniin elämän elänyt niin mieli varmasti keksis ongelmia. Toki kasvuympäristöllä on ehkä tekemistä ajatusmallien kanssa, mutta turhaa on osoitella syitä, kun lopputulos on niin monen asian summa. Ja lopulta on itsestä kiinni miten näitä juttuja käsittelee..."" - NELLI

Mielen hyvinvointi - osa 1

 Pienten mieli ja hyvinvointi, osa 1: Tunteet, pelot ja pieni mieli

Mielenterveys teeman ensimmäinen postaus pohtii pienen mielen hyvinvointia.

Tämä aihe on iso tabu, jota monestikaan ei käsitellä pikkuisten yhteydessä koska:

Aiheesta pelätään ehkä keskustella ja pelätään että pikkuisuus tai pieni itse leimautuu jollain lailla väärällä tavalla, esim. mielenterveysongelmaiseksi, epävakaaksi ihmiseksi ja tästä syystä hänen kanssaan ei voi muodostaa toimivaa suhdetta. Liian monesti tämä aihe päätyy siis keskusteluun, jossa pieni joutuu puolustelemaan itseään ja pikkuisuuttaan, kun muu maailma lokeroi hänet vääriin lokeroihin vain siksi, että hän on pikkuinen. Ajatellaan joko niin että kielletään kaikki, sillä eihän nyt pikkuisuudella voi olla mitään tekemistä mielenterveyden kanssa? Tai yhdistetään kyseiset ja nostetaankin jotkin yleisimmät mielenterveysaiheet pikkuisuuden syyksi.

Pikkuneuvola ottaa nyt horjuvat ensiaskeleensa aiheen kanssa ja nostaa esiin että meillä pienilläkin on normaalit tunteet ja niiden omistaminen ei tee pikkuisista (kenestäkään) toimimattomia ihmisiä! Pikkuinen voi olla pieni siksi, että siitä tulee parempi mieli, se ei siltikään tee hänestä millään tavalla vähemmän kyvykästä ihmisolentoa. Pikkuisuus ei myöskään tee kenestäkään sekopäistä vaan... Pikkuisen, joka elää ja hengittää, suurien tunteiden maailmassa!

Isosiskon muistutus: Mielenterveyden pulmat, hetkellinen suru ja murhe tai muu, eivät vaikuta kenenkään ihmisarvoon mitenkään. Se tarkoittaa vain sitä että pikkuinenkin tarvitsee joskus ammattilaisen apua ratkoessaan elämän umpisolmuja,  pienemmät murheet ja harmit hoituvat varmasti sylihoidolla! 

Sylihoito on suositeltavaa etenkin niille, jotka painivat itseään isompia mörköjä vastaan! 
Syliksi voi tarjoutua kuka vain, kunhan on valmis ymmärtämään pikkuisia tunteita ja olemaan läsnä!

Miten pienen mieli toimii? 

Tämä on asia, joka varmasti puhuttaa paljon ja kiinnostaa monia, joille pikkuisuus ei ole niin tuttu käsite. Pieni mieli käytännössä toimii sen mukaan, miten pikkuisen persoonan takana oleva aikuinen pikkuisuuttaan käsittää. Joku ajattelee pienen minänsä olevan sisäinen lapsi, toiselle pieni minä on kuin toinen puoli aikuisesta minuudesta ja kolmannella pieni voi ollakin ihan kokonaan oma persoonansa. Tämäkään asioiden jäsentely taito ja "persoonien" tai puolien jako, ei tee ihmiselle mielenterveysongelmaa - hänellä on vain taito erotella osia omasta persoonastaan ja omia taipumuksiaan sekä tunteita.

Kaiken tuon persoonan jaottelun ja muun itsetuntemuksen keskellä pikkuinen on herkkä ja tunteellinen otus. Pienet iloitsevat, pelkäävät, murehtivat jne. kuten kaikki, vaikkakin useimmiten pikkuisen tunnetilat voi kertoa kymmenellä. Pikkuisilla voi olla aivan tavallisia ja lapsellisia, siis pikkuisia pelkoja, kuten: "IIKS, isi tuolla on hämähäkki! Vie se pois, tapa se, tee jotain!". Ne ovat tavanomaisia pienelle kuuluvia, yksinkertaisia ja somia pelkoja. Nämä on niitä tunteita, mitkä moni taho pienen ympärillä hyväksyy ja ymmärtää, lämpimästi hymyillen ja hämähäkkiä ulos kiikuttaen. Tavanomaiset söpöt tunteet ovat monesti sallitumpia juuri siksi, koska ne ovat vain söpöjä ja viattomia.

Ujo ja pikkuinen, siis söpö ja herttainen...

Mutta entäpä sitten jos pikkuisella on tosissaan mieli maassa, surku puserossa ja hihat märkänä kyyneleistä? Silloin ääni kellossa muuttuu monesti kyseenalaistavaksi tai jopa tuomitsevaksi. Aletaan pohtia sitä, että "sulla niin on daddy issues", tai "Piilotat vaan sun mielenterveysongelmasi, tuohon pikkuispölinään?" Harvoin muistetaan se fakta, että siellä pikkuisen höpsön ulkokuoren alla on oikea, aikuinen ihminen. Tässä oikea aikuinen tarkoittaa tyyppiä, jolla voi olla ihan mitä tahansa meneillään elämässään. Ei kaikki pienet ole hajalla, mutta ei kaikki myöskään ole vahvoja.

Pikkuisten kuplameri on suuri ja sieltä voi saada minkälaisen kalan tahansa, ihan vaan yhdellä syötillä. (Suosittelemme tikkareita!) On pikkuisia, jotka käyttävät pikkuistelua yhtenä mielen hyvinvoinnin keinona. Toiselle pikkuistelu on pelkkää dynamiikkaa ja leikkiä, sekä rentoutumista. Kolmas saattaa käyttää pikkuiskuplaa käsitelläkseen todella vaikeitakin asioita. Neljäs taas on ns. sessio painotteisesti pieni, silloin kun sitä halutaan. 

Monta pientä kalaa kuplameressä...

Pikkuisilla voi olla mielenterveysongelmia ihan siinä missä on muillakin ihmisillä, mutta he eivät ole sen ongelmaisempiakaan. Mielenterveys ja siinä piilevät pulmat ehkä yhdistetään pikkuisuuteen helposti muun muassa siitä syystä, että pienet ovat usein herkkiä ja taipuvaisia hyvin suuriin tunteisiin. Ja niiden tunteiden käsittely voi ensimmäistä kertaa olla jopa yllättävä kokemus. Tuo laaja tunteellisuus ei silti ole sama asia kuin mielenterveysongelma. Voisi oikeastaan sanoa, että pikkuset ovat ihmisryhmä, joka osaa ja pyrkii jatkuvasti käsittelemään ongelmiaan ja ovat avoimia siitä, jos niitä on. Sen sijaan, että piilottaisi ja patoaisi tunteita sisäänsä, pikkuinen antaa niiden näkyä. Ehkäpä kaiken sen itsetuntemuksen myötä mm. BDSM -suhteissa olevat pikkuiset, ovat tasapainoisia ja tervejärkisiä, sillä he käsittelevät rohkeasti mielensä hyvinvointia ja siihen liittyviä ongelmia.

Mitä sitten kuuluu pikkuisen ja aikuisen minän mielenterveyteen?

Voiko nuo kaksi olla yhteydessä toisiinsa ja jos on, niin onko se pikkuinen silloin ihan sekaisin? Onko mahdollista että ne eivät vaikuta toisiinsa mitenkään? Kyllä, asiat voi olla niin, että pikkuisuuteen ei vaikuta mielenterveys mitenkään. Voi myös olla niin että jotkut asiat pienellä ovat samoja aikuisen minän mielessä. Näiden erottaminen ja käsitteleminen on jokaisen tehtävä itse itselleen. Eikä ole kenenkään asia tulla kertomaan millainen olet tai saat olla, vain siksi että olet pieni.

"On wednesdays, we wear pink..." 
Mean girls - movie

Jokaisen pienen olisi jossain vaiheessa hyvä pohtia ja punnita sitä, mistä se pikkuisuus itselle tulee ja mitä siihen kuuluu? Onko se vaan leikkimistä tai sessiointia, vai onko siinä mukana jotain enemmän? Tuleeko se kenties jostain lapsuuden kokemuksista tai onko se tapa käsittää itseä ja sisällään asuvia "eri ikäisiä minuuksia". Onko pikkusuus keino oppia ymmärtämään omia tunteitaan, vai silloin tällöin vaan mukavaa huvia saada heittäytyä "luvan kanssa" lapselliseksi. Tämä pohdinta on pienen oma henkilökohtainen asia. Kukaan ulkopuolinen ei voi tai saa tulla määrittämään pientä ja tämän pikkuistelu tarvetta tai motiivia. Jokainen pieni määrittää itse itsensä ja saa tehdä sen tavalla, joka itselle sopii parhaiten.

Jollekin pikkuistelu saattaa olla tapa hallita mielen ongelmia ja sekin on suotavaa niin kauan, kun vastuu tästä säilyy pienellä itsellään. Tällaisessa tapauksessa iso voi ehdottomasti olla tukena ja luoda osaltaan turvallista ympäristöä pienelle, jossa tämä voi käsitellä asioita rauhassa, esimerkiksi sääntöjen ja säännöllisten arkirutiinien avulla.  Isompien asioiden käsittelyyn tarvitaan kuitenkin ammattilaisen apua ja tässä on tärkeää muistaa että sitä roolia iso ei voi ottaa.

Pienen tunteet, kulkevat käsi kädessä aikuisen minän kanssa...

Jokaisen ison tulisi kuitenkin opetella tunnistamaan oma pikkuisensa ja tämän tunteet, sillä kaikki negatiiviset tunteet voivat helpottua jo siitä, että suhteen huolehtiva osapuoli on niistä tietoinen. Pienelle on myös tärkeää että oma iso osaa toimia eri tilanteissa. Esimerkiksi jos pientä vain kiukuttaa, voikin syy olla todellisuudessa jokin suurempi tunne kiukun takana. Kiukuttelu toki on tervettä, mutta tietyssä vaiheessa olisi hyvä jos iso osaa ohjata pienen kysymään ja pohtimaan, miksi ja mistä kiukku tulee? Sama toimii muidenkin isojen tunteiden kanssa. Pikkuinen, joka on opetellut tuntemaan itseään ja omaa pientä puoltaan voi hyvinkin tuon kysymyksen kautta huomata kesken kaiken, että kiukuttelut ovatkin esimerkiksi aikuisen stressiä ja tavanomaista arjen ahdistusta. Pienen tunteet voivat seilata aikuisen mielestä pienelle ja toisinpäin...

MHAW - Pikkuista taidetta!

MHAW:n ensimmäiset tuotokset on saapuneet!

Ensimmäisille pikku taiteilijoille paljon kehuja! Nämä on tosi hienoja!

⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻

✶Nämä nimettömän pikku tähtösen söpöt taideteokset ovat saippuaa!!✶

Näiden hauskojen ja kauniiden saippuateosten tekijä muistutti meitä tärkeästä jutusta:

Nyt on super tärkeää pestä käsiä! 

Kaikkien isojen tulisi varmistaa että pikkuisetkin muistaa!

⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻

✶Näissä toisen tähtösen kuvissa, on selkeästi käsitelty luovasti omaa oloa!✶

"Järvellä oli sudenkorento
 ja se oli hienoin I-KI-NÄ!"

"Mörkö on vaan mörkö, se on kauhuissaan kun sen saari palaa.."

"Tässä kuvassa on siis kukka, joka on luolassa ja sen päälle sataa mönjää, eikä se pääse pois.
Tällä piirustuksella purettiin pahan mielen -oloja." :)

"Ahdistuksen iskiessä voi piirtää paperille ja purkaa olot pois..." 
✶Tähtönen✶

⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻

Tässä ✶tähtösen✶ kuvassa näyttää olevan tyttö tulessa?

"Tämä on tulityttö! Piirretty keran kun jätin kaiken kesken ja istuin keskelle lattiaa itkemään ja piirtämään. Joskus ympärillä on vain kaaosta, mutta kannattaa muistaa että senkin keskellä sinä saat olla itsesi ja on enemmän kuin sallittua ottaa omaa aikaa!" -✶

Ja tämä pieni vihreä möykky on jännä? Isosisko ehkä muuten tunnistaakin sen...

"Tällaisia möykkymörköjä voi syntyä kun pyydetään piirtämään se, miltä masennus- ahdistus- stressi- pelko mörkö näyttää pikkuisen mielestä..." -Peikko

⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻⸻

Inspiroiduitko?
Onko sinulla pöytälaatikossa askartelujen ja taiteen aarreaitta?

Voit jatkossa osallistua taidenäyttelyihimme ja lähettää kuvat tuotoksistasi  Pikkuneuvolan sähköpostiin: pikkuistenpalsta@gmail.com 

Tai voit antaa kuvasi kenelle tahansa pikkuneuvolan väestä, mikäli satut heitä esimerkiksi viestisovelluksissa tapaamaan.
(Muista mainita jos haluat esiintyä taiteilijanimellä ja kerro, jos haluat liittää kuvaasi jonkin tietyn tekstin!)