Pikkuiset deittailun ihmemaassa..

Pikkuisten seuranhaku?

Aihe, josta kuiskitaan pikkuisten kesken jatkuvasti ja joka on varmasti myös osa keskustelua isojenkin keskuudessa.
Neuvolaan on tullut aiemmin kysymyksiäkin aiheesta, mutta vastaaminen on ottanut aikansa, sillä tämä aihe on laaja!

Pienten seuranhakuun liittyy paljon erillisiä palasia ja tilanne on usein hyvin palapelin tapainen. On kysymyksiä siitä, millainen pieni minä olen ja millaisen ison haluan? Näiden kysymysten kanssa palapeliin lisätään vielä erilaiset parisuhde -muodot, omat ja toisen mieltymykset, sekä ihan pieni pala maantietoakin, kun aletaan pohtia, mistä se oma Iso löytyisi? Seuranhaun maailmassa, pikkuisen perässä vaanii myös vaarat! Hieman viattomampi, hyväuskoinen ja sinisilmäinen pikkuinen, saattaa seuraa hakiessaan törmätä tosi suuriinkin mörköihin, nimittäin vaarallisiin, ei niin mukaviin namusetiin tai täteihin, sekä omiin pelkoihin ja oletuksiin, jotka saattavat torpata hyvänkin tilanteen ihan alkuunsa. 

Yksi pohdituttanut aihe on ollut se, että mistä niitä Isoja ja pikkusia ihan oikeasti löytyy?
Toinen mietityttävä kysymys on ollut, että pitäisikö muuttaa hakutapoja tai tekeekö siinä itse jotain väärin, kun ei etsimisestä huolimatta löydy?

Ensinnäkin: 
Oman Isonsa, voi kukin pikkuinen löytää nykypäivänä melkein mistä vain. Pienten seuranhaku ei eroa tavallisesta seuranhausta paljonkaan, mutta oman unelma -Ison etsinnässä pikkuisen on tietenkin itse oltava avoin ja osata ilmaista asiansa eteenpäin. Asioista kannattaa aina alkuun keskustella aikuisesti. Oikeat keinot tähän löytyy kun vain harjoittelee ja keskustelee aiheesta esimerkiksi muiden pienten kanssa. Omia juttuja kannattaa siis miettiä myös etukäteen, jotta niistä on valmis puhumaan sitten kun siihen on oikeasti tarve. Keskustelutaitojen lisäksi on myös hyvä olla jo hieman valmiiksi mietitty sitä, miten kertoo itsestä ja pienestä puolestaan toiselle.

Vinkki pikkuiselle: Tee itsestäsi tosi “pikkuisen virallinen” adoptio -esittely, jota voit näyttää kiinnostuneille ja mahdollisille Isoille!
Esittelyssä voit kertoa kaikenlaista hyödyllistä pienestä puolestasi ja itsestäsi. Tärkeimpiä tietoja ovat ne, jotka kertovat millainen pieni sinä olet ja millaista Isoa kaipaat. Tällainen oma adoptio -esittely voi antaa Isolle jo selkeitä mielikuvia siitä, sopiiko elämäntapasi yhteen hänen kanssaan. Esittely on myös hyvä keino, jos olet yhtään ujo. Voit siis antaa tämän oman esittely pakettisi toiselle osapuolelle tosi aikuisen virallisesti: "Kröhöm, herra/rouva, tässä olisi teille tietoa pikkuisesta, jonka adoptiota harkitsette / joka haluaisi että adoptoitte hänet.."

No sitten toiseksi:
Teenkö jotain väärin vai enkö vain osaa? On usein tosi monen kysymys itsestään ja omasta seuranhausta, tavallisenkin deittailun yhteydessä. Ensinnäkin siis, on aivan turhaa miettiä, että itsessä olisi jotain vikaa, sillä se ei useimmiten pidä paikkaansa. Ensimmäisenä kannattaa sen sijaan alkaa pohtia sitä, mitä on hakemassa ja miksi? Joskus keinot on väärät, joskus sitä huomaa itsekin että “Hupsis, taisin vahingossa taas kirjoittaa haluavani lettuja, kun oikeastaan olisi oikea nälkä ja haluaisinkin Ison, joka osaa tehdä tortillan..”. Sen lisäksi, että miettii tarkkaan mitä on hakemassa, saa myös hyvän tovin käyttää aikaa sen pohtimiseen miten ja mistä hakee? Riippuen siis omista mieltymyksistä, se oikea oma Iso voi löytyä vaikka pikadeitti -sovelluksesta tai kirjastosta. Tärkeintä ei ole seuranhaun ydinfysiikka, vaan oikea ja aito tutustuminen.


Niin, kuten sanottua...
Aihe on laaja ja siitä yksiselitteisesti kirjoittaminen hyvin hankalaa. Voi olla, että jokin mikä toimii monella, ei toimi yhdellä. Joku löytää omansa ihan kuin taikaiskusta ja toinen joutuu haravoimaan suuren suuren pihan, ennenkuin jostain lehtikasasta löytyy itselle sopiva. Kaikkein tärkeintä etenkin Isojen ja pienten keskeisessä seuranhassa, on tutustuminen. Ensin täytyy osata sanoa moi, sitten pitää tutustua ja kun tutustumisesta on päästy yhteiselle palapelin palalle niin on aika pohtia montako kulmaa palassa on ja mihin kohtaan palapeliä se kuuluu. Jos siis nyt vain ymmärrätte mitä tällä havainnollisella kuvakielellä tarkoitan?😉


Ja sitten: Pistetään seuranhaku keskustelut pystyyn!

Heitetäänpä näistä asioista kyssärit teille lukijoille! Kertokaa te, Isot ja pienet, mitenkäs nämä asiat menee?

• Mistä kaikesta sitä seuraa hakiessa sitten pitäisi keskustella? 

• Miten ja mistä sinä, Iso tai pieni, löysit omasi ja mitä teit etsiessäsi?

Voit jättää vastauksesi tämän tekstin kommenttikenttään, jutella Pikkuneuvolan Discord -kanavalla tai laittaa vastauksia sähköpostilla: pikkuistenpalsta@gmail.com

💗🙋

Terveisiä kesäparvekkeelta!
- Nelli "the blogi -isosisko"

Nelli-Nannan ei enää ihan joulu - spesiaali, osa 3

Nelli-Nannan spesiaali, viimeinen osa

Eli tarina poikkeusoloista, erillään asumisesta, pienen mielen arjesta..

Ja kaikesta muustakin tämän ajan vaikeudesta!

Edellisen osan lopussa jäätiin pohtimaan pientä kuplaa ja arkeen sopivaa käytöstä: 
“Voiko kaupassa, tai töissä noin vain vetää itkupotkuraivarit kun jotain ei saa tai ei onnistu? Käytännössä voi toki, mutta silloin kannattaa valmistautua siihen, että sinua katsotaan hitusen kieroon ja soitetaan johonkin.. Sopivia arjen keinoja pikkuisuuteen ja omassa kuplassa leijumiseen on lopulta hyvin paljon, niistä ehkä lisää seuraavassa osassa.. Keksitkö jo jonkun oman?”

Niin, se varsin näkyvä ja kuuluva pikkuisuus ei ole mikään helpoin asia sitoa arkeen, etenkään jos sitä arkea elää yksin. Kuinkahan monta kertaa allekirjoittanut on ollut kaupassa ihan hepulit ja kuullut isin toteavan että, “oos nyt.. Rauhotutaas sitten.. Käyttäydy!”. Nämä hepulithan tulee siitä, että minä pieni näin juuri jotain värikästä joka on joko pehmeä ja pörröinen tai missä on sokeria, tai sittenkin jotain sokerista missä on väriä? Kuvitelkaapa tuo skenaario ilman Isiä.. Jep, ihan vaan pienen pieni konkurssi kukkarolle.

Kyllä, pikkuinen ilman ison läsnäoloa tai omaa järjen ääntä on vallan holtiton lähtökohta yhtään mihinkään. Pikkuinen kaupassa, pikkuinen pihalla, pikkuinen koulussa tai töissä? Huh, kaaos! Pienen on silti mahdollista luoda oma, arkeen kuuluva salainen kuplansa. Toki silloin se arjen pyöritys ja organisointi vain vaatii hieman erilaisia keinoja. Minulla juuri yksi näistä keinoista on edellisessä osassa mainittu isosisko minuus, se aikuinen järjen ääni, joka osaa pyörittää arkea pikkuisen pään ympärillä. Pikkuiselle oman arjen organisointi voi tuntua tosi vaikealta ja pelottavalta, lisäksi se aikuistelu monestikaan nyt vaan ei ole meidän juttu. Esimerkiksi se jonkin pörröisen ja värikkään haluaminen kaupassa? Mikäli juuri sillä hetkellä päässä ei olekaan tilaa aikuisille ajatuksille niin uuden sadannen pehmolelun adoptointi on tietenkin järkevä ajatus. 

Itselleni on usein tärkeää, että niinsanotuista aikuisista päätöksistä tai jostain tosi tylsästä tekemisestä on luvassa jonkinlainen palkinto tai muu mukava motivaatiota ylläpitävä asia. Tätä varten hyödynnän useinkin joitain ihan oikeasti lapsille tarkoitettuja juttuja, koska kyllä se pieni minä on jokatapauksessa lapsen tasoinen persoona. Tämä on jo minulta ehkä ennenkin kuultua, mutta itse ylistän Tarroja, yli kaiken. Kukaan ei ihmettele kun aikuinen ostaa kaupasta tarroja ja silti se erilaisten kuvitusten ym. valinta kuuluu tietenkin pienen mielen puolelle. 

Tämän tarrakalenterin saattaa joku tunnistaa..

Suurin osa pienen omaa salaista arki kuplaa löytyy siis oman arjen keskeltä ja omien ajatusten hallinnasta. Kuten jo aiemmin olen todennut, jokaisella on omat toimivat ja käytäntöön sopivat keinonsa. Helpointa on miettiä, mikä minulle sopii? Nostan tämän osan myötä esiin itsekurin, itsehillinnän, sekä ne ah niin ihanat vanhanaikaiset tavat: kiristys, uhkailu, lahjonta jne. näitä kun voi tietenkin harjoittaa myös itsensä kanssa. Pikkuisena voi toki olla hankalaa väitellä itsensä kanssa ja sitä varten joistain perus säännöistä kannattaakin vaikka tehdä lista itselle, josta voi sitten tarpeen tullen muistuttaa itseään. Lisäksi toki pikkuista motivaatiota ym. voi nostattaa erilaisilla itsensä kehittämiseen ja arjenhallinnan toteuttamiseen tarkoitetuilla valmiilla jutuilla.

Listasin muutaman oman esimerkin siitä, miten arjen keskelläkin pikkuisen kuplan säilyttäminen onnistuu..

Pikkuinen ja ajanhallinta: 
Ostin itselleni ihan tarkoituksella söpön kellon, se on siis käytännössä lasten kello. Kellon ajatus on muistuttaa pientä puoltani ajan käytöstä ihan arjen keskellä, jotta en johonkin asiaan uppoutuessani esim. myöhästele, jota teen välillä paljonkin. Kello on yksinkertainen ja selkeä, eli sitä on helpompi lukea pikkuisessakin mielentilassa. Isin kanssa on keskusteltu tietyt arkeen sopivat ajat mm. nukkumaanmeno, herääminen jne. Pieni minä on opetellut katsomaan tietyt ajat viisareista, joten tiedän kyllä tasan tarkkaan pienenäkin sen onko jo nukkumaanmenoaika vai ei. Ja näin ollen, tiettyjen aikojen “unohtaminen” on lopulta vain pienen kakaran niskurointia. 

Ruokailu ja syöminen: 
Siis karkit, sipsit, jäätelö ja kaakao? Tai sitten ei. Tässä pientä voi auttaa paljonkin, että ruoka ja syömiset pitää säännöllisesti tai satunnaisesti jakaa johonkin. Tämähän on myös aihe, josta voi jutella ihan kenen tahansa kanssa. Itse esim. juttelen vaikka kavereille, jotka eivät välttämättä edes tiedä pikkuisuudesta, toisille pienille, perheen kanssa jne. Keskustelu voi olla ihan tavallista ja sieltä usein saa sen järjen äänen. Esim. naureskelin kaverille kerran mitä olin syönyt päivän aikana ja kaverihan kysyi: “Pitäiskö sun kuitenkin syödä myös oikeeta ruokaa?”. No niinpä, lopulta söin sitten lasagnea, koska omatunto kolkutti. 

Pikkuiset ostokset: 
No se kauppa ja ne sadat pörröiset ystävät, jotka ovat jääneet pehmolelu hyllylle. Itselläni on ihan vähän shoppailu terapian vikaa, eli kivoja juttuja saattaa haluta ostaa sen takia, että siitä tulee parempi mieli. Näissä hetkissä koitan aina muistuttaa itseäni siitä, mikä on oikeasti nyt tarpeellista ja olen kehittänyt myös oman säännön. Oma sääntöni on että, jokaista “haluan heti” ostosta mietitään ensin ainakin viikko. Lisäksi tähän on Isin kanssa sovittu sääntö, että pikkuisena tehtyihin ostoksiin pitää kysyä lupaa ja osata kertoa miksi jotain haluaa.

Tässä oli näiden omakohtaisten kokemusten spesiaalin viimeinen osa.

Jos huomasit näiden pohdintojen mukana miettiväsi omaan pikkuisuuteen liittyviä asioita tai jotain ihan toisia juttuja, niin ei muuta kuin rohkeasti kysymään! Pikkuisuuden eri aiheissa on se hauska juttu, että yleensä niistä yhdessä höpöttäminen tuo aina uusia näkökulmia asiaan. Nelli kiittää ja kuittaa...

Nelli-Nanna

Vinkki: Tämäkin kirja on juuri pikkuiselle päälle sopiva arjenhallinnan väline. 
Kirjasta löytyy kivoja juttuja, pienelle sopivia kuvia ja mikä parasta: TARROJA!

Nelli-Nannan jouluspesiaali, osa 2

Nelli-Nannan jouluspesiaali, osa 2

Eli tarina poikkeusoloista, erillään asumisesta, pienen mielen arjesta..
Ja kaikesta muustakin tämän kuluneen vuoden vaikeudesta!

Lupasin edellisessä osassa kertoa siitä, miten ihmiskissat elävät yksin? Vastaus on lyhyt: huonosti. Eläimen persoonaan on toisaalta toki helppoa, mutta kuitenkin hyvin vaikeaa ajautua yksinään, kun ei ole seuraa, joka leikittäisi. Monet kissamaiset kerrat päätyvät ainakin itselläni siihen, että tämän asunnon ikkunasta tuijottelee ulos - hyvin hiljaa maukuen, yksinäinen pieni häntäheilu joka haluaisi vain leikkiä ja rapsutuksia. Toisinaan se kissa kiipeilee myös keittiön pöydilllä, nukkuu sohvalla ja "meditoi" saunassa...

No entäpä sitten pikkuinen?
Miten ihmeessä pieni voi pärjätä yksinään jopa monta kuukautta ja olla yhä pieni, menemättä pelkotiloihin, kaappiin piiloon tai järkyttävään ikävä shokkiin? Tähän on niin monta vastausta kuin on pieniäkin, sillä jokaisella on omat keinonsa selviytyä ilman omaa isoa. Mutta kyllä, pikkuinen todella voi luoda itselleen hetkiä, joihin sisältyy mahdollisuus pienestä kuplasta. Tuo jännä itsensä isoilu, toimii allekirjoittaneellakin vain ajoittain. Se ei myöskään ole helppoa ja luo paljon ylimääräistä aivojumppaa päiviin.

Aivan ensimmäisenä, pikkuisen on hyvä selvittää lähtötilanteensa. Onko se itsensä isoilu nyt jatkuva ja pidempiaikainen ratkaisu vai kenties vain väliaikainen ratkaisu tilanteeseen, jossa ei muutakaan voi? Sen jälkeen, voi koittaa luoda itselleen omia sääntöjä tai mahdollisesti alkaa toteuttaa arkeaan oman Ison kanssa sovituin säännöin. Itselläni tämä menee niin, että koen sen arkiminän olevan vähän kuin isosisko pienelle minälle. Molemmat puolet sitäpaitsi tietävät kyllä ne Isinkin kanssa läpikäydyt asiat, kuten säännöt ja rutiinit. (Aikuinen minä siis organisoi, sillä se puoli tietää miksi ne säännöt on ja miten niitä toteutetaan parhaiten arjen keskellä. Pieni minä taas, noh, unohdan yhä mennä ajoissa nukkumaan ja pestä hampaita aina mutta..)

Entäs se näiden kahden maailman samanaikainen kokeminen? 
No se onnistuu niin, että pienellä puolella on aivan omat jutut verrattaessa arkiminään. Pieni minä vetää helposti levyn suklaata ja juo litran kaakaota, arkiminä voi pahoin ennen puoltaväliä. Pieni, liimailee tarroja joka paikkaan ja tahtoo maailman olevan glitterin kimaltavan kaunis, arkiminä käyttää tarroja ym. vain satunnaisen askartelun koristeluun. Eli, yhdessäkin ihmisessä voi olla sisällään aivan erilaisia suhtautumisia arjen perus elämään. Näitä omia puoliaan kun opettelee tunnistamaan - oppii myös nopeasti tulemaan tietoiseksi siitä millä tuulella itse milloinkin on? Ja kun tunnistaa ne omat tilansa? Tadaa, niitä voi oppia hallitsemaan.

Esimerkiksi: Aikuinen arkiminä on se, joka tekee ruokaa ja huolehtii että herätyskello on aamuksi asetettu ja huomisen eväät on valmiina. Samalla pieni puoleni kokee kokkaamisen riemua, sillä ruoka on lempparia ja yllätys yllätys: ilman Isiäkin pieni joutuu noudattamaan rutiinia eli, Isin kanssa neuvoteltuja nukkumaanmenoaikoja! Sen kyllä tuntee nahoissaan seuraavana päivänä jos ei ole mennyt ajoissa nukkumaan ja herätyskin soi aikaisin, vaatiakseen arkisia askareita. 

Jotkut aamu ja iltarutiininit kannattaa olla pienelle aina samat,  se nimittäin myös helpottaa pientä puolta olemaan esillä, vaikka olisinkin yksin! 

Meillä

 on Isin kanssa melkein sanomattakin selvä äänetön sopimus, nimittäin etenkin iltarutiinien aikoihin tiedän, että voin aina laittaa Isille viestin ja toisen, kolmannenkin ja… Isi kyllä tietää, mikä aika on, ja saattaa jopa kysyä “Söitkö jo iltapalaa? Onkos hampaat jo pesty?”. Mutta mitä jos Isi ei ehdikään lukea satua? Tähänkin hätään auttaa kukapa muu kuin aikuinen arkiminä, joka on aiemmin jo valinnut pienelle iltapuuhan valmiiksi sänkyyn. Pesässä siis odottaa jo Nalle-nalle, Nami ja ehkä kissa sarjakuva tai muuta pienelle sopivaa, siltä varalta että tänään ei ole satupäivä. Ja pieni minä tottakai tietää että silloin kun Isi ei olekaan paikalla on oltava kiltisti, sillä aikuinenkin minä on paljon yhteyksissä Isiin ja saattaa juoruta..

Miten sitten voisi olla pieni myös keskellä arkea?
Voiko kaupassa, tai töissä noin vain vetää itkupotkuraivarit kun jotain ei saa tai ei onnistu? Käytännössä voi toki, mutta silloin kannattaa valmistautua siihen, että sinua katsotaan hitusen kieroon ja soitetaan johonkin.. Sopivia arjen keinoja pikkuisuuteen ja omassa kuplassa leijumiseen on lopulta hyvin paljon, niistä ehkä lisää seuraavassa osassa.. Keksitkö jo jonkun oman? 

Tästäpä saamme myös idean pienille bräteille:
Montako jekkua, sääntörikettä ja kiellettyä puuhaa keksit tehdä, kun isoja ei ole paikalla? 

Ps. Joulu meni jo! 

Eli nyt saa virallisesti brättäillä, koska kaikki tontut on vuosilomalla aina joulun jälkeen!

 Hyvää uutta vuotta 2021 kaikille blogin lukijoille!  

 Nelli-Nanna