Nelli-Nannan jouluspesiaali, osa 2

Nelli-Nannan jouluspesiaali, osa 2

Eli tarina poikkeusoloista, erillään asumisesta, pienen mielen arjesta..
Ja kaikesta muustakin tämän kuluneen vuoden vaikeudesta!

Lupasin edellisessä osassa kertoa siitä, miten ihmiskissat elävät yksin? Vastaus on lyhyt: huonosti. Eläimen persoonaan on toisaalta toki helppoa, mutta kuitenkin hyvin vaikeaa ajautua yksinään, kun ei ole seuraa, joka leikittäisi. Monet kissamaiset kerrat päätyvät ainakin itselläni siihen, että tämän asunnon ikkunasta tuijottelee ulos - hyvin hiljaa maukuen, yksinäinen pieni häntäheilu joka haluaisi vain leikkiä ja rapsutuksia. Toisinaan se kissa kiipeilee myös keittiön pöydilllä, nukkuu sohvalla ja "meditoi" saunassa...

No entäpä sitten pikkuinen?
Miten ihmeessä pieni voi pärjätä yksinään jopa monta kuukautta ja olla yhä pieni, menemättä pelkotiloihin, kaappiin piiloon tai järkyttävään ikävä shokkiin? Tähän on niin monta vastausta kuin on pieniäkin, sillä jokaisella on omat keinonsa selviytyä ilman omaa isoa. Mutta kyllä, pikkuinen todella voi luoda itselleen hetkiä, joihin sisältyy mahdollisuus pienestä kuplasta. Tuo jännä itsensä isoilu, toimii allekirjoittaneellakin vain ajoittain. Se ei myöskään ole helppoa ja luo paljon ylimääräistä aivojumppaa päiviin.

Aivan ensimmäisenä, pikkuisen on hyvä selvittää lähtötilanteensa. Onko se itsensä isoilu nyt jatkuva ja pidempiaikainen ratkaisu vai kenties vain väliaikainen ratkaisu tilanteeseen, jossa ei muutakaan voi? Sen jälkeen, voi koittaa luoda itselleen omia sääntöjä tai mahdollisesti alkaa toteuttaa arkeaan oman Ison kanssa sovituin säännöin. Itselläni tämä menee niin, että koen sen arkiminän olevan vähän kuin isosisko pienelle minälle. Molemmat puolet sitäpaitsi tietävät kyllä ne Isinkin kanssa läpikäydyt asiat, kuten säännöt ja rutiinit. (Aikuinen minä siis organisoi, sillä se puoli tietää miksi ne säännöt on ja miten niitä toteutetaan parhaiten arjen keskellä. Pieni minä taas, noh, unohdan yhä mennä ajoissa nukkumaan ja pestä hampaita aina mutta..)

Entäs se näiden kahden maailman samanaikainen kokeminen? 
No se onnistuu niin, että pienellä puolella on aivan omat jutut verrattaessa arkiminään. Pieni minä vetää helposti levyn suklaata ja juo litran kaakaota, arkiminä voi pahoin ennen puoltaväliä. Pieni, liimailee tarroja joka paikkaan ja tahtoo maailman olevan glitterin kimaltavan kaunis, arkiminä käyttää tarroja ym. vain satunnaisen askartelun koristeluun. Eli, yhdessäkin ihmisessä voi olla sisällään aivan erilaisia suhtautumisia arjen perus elämään. Näitä omia puoliaan kun opettelee tunnistamaan - oppii myös nopeasti tulemaan tietoiseksi siitä millä tuulella itse milloinkin on? Ja kun tunnistaa ne omat tilansa? Tadaa, niitä voi oppia hallitsemaan.

Esimerkiksi: Aikuinen arkiminä on se, joka tekee ruokaa ja huolehtii että herätyskello on aamuksi asetettu ja huomisen eväät on valmiina. Samalla pieni puoleni kokee kokkaamisen riemua, sillä ruoka on lempparia ja yllätys yllätys: ilman Isiäkin pieni joutuu noudattamaan rutiinia eli, Isin kanssa neuvoteltuja nukkumaanmenoaikoja! Sen kyllä tuntee nahoissaan seuraavana päivänä jos ei ole mennyt ajoissa nukkumaan ja herätyskin soi aikaisin, vaatiakseen arkisia askareita. 

Jotkut aamu ja iltarutiininit kannattaa olla pienelle aina samat,  se nimittäin myös helpottaa pientä puolta olemaan esillä, vaikka olisinkin yksin! 

Meillä

 on Isin kanssa melkein sanomattakin selvä äänetön sopimus, nimittäin etenkin iltarutiinien aikoihin tiedän, että voin aina laittaa Isille viestin ja toisen, kolmannenkin ja… Isi kyllä tietää, mikä aika on, ja saattaa jopa kysyä “Söitkö jo iltapalaa? Onkos hampaat jo pesty?”. Mutta mitä jos Isi ei ehdikään lukea satua? Tähänkin hätään auttaa kukapa muu kuin aikuinen arkiminä, joka on aiemmin jo valinnut pienelle iltapuuhan valmiiksi sänkyyn. Pesässä siis odottaa jo Nalle-nalle, Nami ja ehkä kissa sarjakuva tai muuta pienelle sopivaa, siltä varalta että tänään ei ole satupäivä. Ja pieni minä tottakai tietää että silloin kun Isi ei olekaan paikalla on oltava kiltisti, sillä aikuinenkin minä on paljon yhteyksissä Isiin ja saattaa juoruta..

Miten sitten voisi olla pieni myös keskellä arkea?
Voiko kaupassa, tai töissä noin vain vetää itkupotkuraivarit kun jotain ei saa tai ei onnistu? Käytännössä voi toki, mutta silloin kannattaa valmistautua siihen, että sinua katsotaan hitusen kieroon ja soitetaan johonkin.. Sopivia arjen keinoja pikkuisuuteen ja omassa kuplassa leijumiseen on lopulta hyvin paljon, niistä ehkä lisää seuraavassa osassa.. Keksitkö jo jonkun oman? 

Tästäpä saamme myös idean pienille bräteille:
Montako jekkua, sääntörikettä ja kiellettyä puuhaa keksit tehdä, kun isoja ei ole paikalla? 

Ps. Joulu meni jo! 

Eli nyt saa virallisesti brättäillä, koska kaikki tontut on vuosilomalla aina joulun jälkeen!

 Hyvää uutta vuotta 2021 kaikille blogin lukijoille!  

 Nelli-Nanna